SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 29
Descargar para leer sin conexión
Väliinputoaminen Kelan
etuuksissa
Kela-halli 21.11.2013
Yrjö Mattila, Kelan
tutkimusosasto
Esityksen rakenne

• 1990-luvun laman jälkiseuraus;
Kustannustietoinen suhtautuminen
sosiaalipolitiikkaan
• Mitä vääryyskirjat (I ja II) kertovat?
• Millaista väliinputoamisia voi olla Kelan
etuuksissa?
• Mitä voitaisiin tehdä väliinputoamisten
ehkäisemiksi?

2
Politiikan heijastus Kelan etuuksiin

3

• Uusi kustannustietoinen sosiaalipolitiikka alkoi
1990-luvun alun lamasta, paradigma muuttui,
päähuomio valtiontalouden tilaan, koska valtio
velkaantui rajusti
• 1990-luvulla etuuksia leikattiin moneen otteeseen
• Kansaneläke eläketulovähenteiseksi, perhepoliittiset
tulonsiirrot heikentyivät noin 10 %, pienten lasten
perheissä jopa 15 %
• Leikkauksien ja osin lisääntyneen työttömyyden
seurauksen köyhyys (tulot alle 60 %
mediaanituloista) alkoi kasvaa
• Erityisesti yksinhuoltajat kovilla
Muita leikkauksia 1990-luvun laman
seurauksena

4

• Asumistukea leikattiin summalla, joka vastasi lähes
puolta asumistukeen siihen asti käytetystä
rahamäärästä
• Sairauspäivärahan korvausastetta alennettiin kolme
kertaa vuosina 1992–1993
• Sairauskulujen verovähennysoikeus poistettiin
vuonna 1992
• Sairaanhoitokulujen korvausperusteita leikattiin
vuosina 1992 ja 1994
• Leikkausten seurauksena kansalaisten maksamat
sairauskulut henkeä kohti kasvoivat noin
viidenneksen, valtionosuuksissa kunnille supistuksia
Kiristyksiä työttömyysturvaan

5

• Vuonna 1994 työttömyysturvan peruspäivärahan
saantikriteerejä (työssäoloehto ja enimmäiskesto)
muutettiin yhdenmukaiseksi ansiosidonnaisen
päivärahan kanssa.
• Työttömät, jotka eivät enää olleet oikeutettuja
varsinaiseen työttömyyspäivärahaan, alkoivat saada
työmarkkinatukea, pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi
• Pitkäaikaistyöttömät joutuivat
työvoimaviranomaisten tehostettujen
aktivointitoimenpiteiden kohteeksi
• Työttömyysturvan peruspäivärahan ja
työmarkkinatuen ostovoima heikkeni inflaation
”Lama-ajattelu” jäi päälle vaikka talous koheni

6
2008 alkoi uusi lama, leikkauksia jatketaan

7

• Uuden laman myötä on erityisesti
sairausvakuutusetuuksiin kohdistettu uusia
leikkauksia.
• Matkakorvauksia heikennetty, lääkemenoissa
säästöjä, lääkärinpalkkioiden ja hoidon
korvaustaksoja ei ole korotettu vuoden 1989 jälkeen
• Perusturvan alhaisuus on viime vuosina herättänyt
päättäjissäkin keskustelua
• Työmarkkinatukea ja toimeentulotukea on korjattu ja
sidottu indeksiin, kuitenkin edelleen alhaisia
• Vuonna 2015 tulossa 50 miljoonan vähennys
sairausvakuutusetuuksiin sekä muita leikkauksia
Uusi sosiaalipoliittinen ajattelu

• 1990-luvun lamasta lähtien sosiaalipolitiikasta on
tullut korostetun tiukkaa
• Sijoitusta sosiaaliturvaan pidetään rasituksena,
muutosten kustannusvaikutusten laskenta
valtiontaloudelle tärkeää, valtionvelan lisääntymistä
pidetään pahana uhkana (EMU-kriteerit!)
• Leikkausten vaikutuksia kansalaisten elämään ei
arvioida eikä köyhyyden lisääntyminen huolestuta
• Pekka Kuusen ”60-luvun sosiaalipolitiikka”-ajattelu
on muuttunut? Investointi sosiaaliturvaan ei enää
olekaan hyödyllistä kansantaloudelle?
8
Mitä vääryyskirjat kertovat?

• Vuosina 2006–2008 Kelan tutkimusosastolla julkaistiin kaksi
vääryyskirjaa (I ja II)
• Teemana olivat ”hyvinvointipolitiikka ja sen vääryydet” I sekä
”lähikuvia sosiaalisista epäkohdista” II
• Kysymyksiä, joita esitettiin:
• Miksi hyvinvoiva ”kansantalous” ei tuota hyvinvointia kaikille?
• Miksi sosiaalipolitiikan toimintaedellytyksiä on 1990-luvulta
lähtien kiristetty, vaikka samaan aikaan on tehty lähes kaikki
mahdollinen talouden toiminnan hyväksi?
• Miksi keskustelu sosiaalipolitiikasta on irrallaan
sosiaalipolitiikan kohteena olevien ihmisten elämästä?
Keskustelu markkinavetoista

• Vastauksia (Tuula Helne ja Markku Laatu):
• Yhteiskunnallinen keskustelu on
järjestelmäkeskeistä, arkielämälle vierasta sekä
markkinavetoista
• Yhteiskuntaa on kuvattu pääasiassa talouden
kielellä ja talouden tunnusluvuilla
• Yhteiskunnan muutostarpeita perustellaan
taloudellisilla argumenteilla
10
New Public Management

• Liikkeenjohdollinen New Public Management –
diskurssi on vallalla ja se korostaa:
• tehokkuutta,
• suorituksien arviointia,
• tulospalkkausta,
• kustannusten alentamista,
• yksityisen sektorin johtamismenetelmiä,
• tavoitteellisuutta,
• managerismia

11
Yhteisestä huolesta yksilön huoleen

• Sosiaalipolitiikalla on ”taloudellinen tilivelvollisuus”
Aiemmin pyrittiin ratkaisemaan sosiaalisia ongelmia
• Sosiaalisina pidetyt ongelmat (työttömyys, köyhyys
jne.) on desosialisoitu: Niiden ei enää katsota
olevan juurtuneina yhteiskunnan rakenteeseen tai
talouteen.
• Hyvinvointi on yksilöllinen eikä sosiaalisen
huolenaihe
12
Uudenlaista lähestymistapa ongelmiin

• Aiemmin harjoitettu sosiaalipolitiikka perustui
ajatukseen ihmisestä yhteiskunnan jäsenenä.
• Tärkeitä arvoja olivat: Yhteisvastuullisuus, tasa-arvo
ja huono-osaisiin kohdistuva positiivinen
diskriminointi
• Toiminta tapahtui sosiaalisesti määriteltyjen
tarpeiden perustalta.
• Uudessa sosiaalipolitiikassa tavoitteisiin pyritään
kannustimin ja pakottein ”keppiä, ei porkkanaa”
• Tuottamattomista huono-osaisista on tullut niukan
tuen ja tiukan kontrollin kohteita
13
Hyvinvointivaltiosta hyvinvointiyhteiskunnaksi

• Anttonen ja Sipilä: Hyvinvointiyhteiskunnassa
kansalaisten on käytettävä omaa aikaansa ja omia
rahojaan hyvinvointinsa rakentamiseen
• Ensisijaisesti sosiaalinen vastuu yrityksillä ,
yhteisöillä ja vapaaehtoisjärjestöillä
• Valtiolla epämääräinen rooli
• Kasvottomat markkinat ja väistämätön
globalisaatiokehitys ohjaavat vyönkiristyspolitiikkaa
• Muutosta ei kyseenalaisteta, mielipiteitä ei vaihdeta,
vaihtoehtoja ei etsitä
14
Millainen Suomi on nyt?

• Järjestelmäkeskeinen ja antisosiaalinen
• Hyvinvointivaltiota eri tavoin hyljeksivä
• Vaihtoehdottomuus vallalla, keskustelua käydään
vain leikkauksista,
• Suomi on aiempaa rikkaampi, mutta myös julmempi
maa, ihmisistä otetaan aiempaa enemmän irti
• Väestöryhmien välistä eriarvoisuutta ei
kyseenalaisteta
• Yritysten kilpailukyvyn parantaminen ja
tehokkuuden lisääminen keskeisiä arvoja
15
Miten uusi lähestymistapa näkyy Kelan
etuuksissa?

• Leikkaukset toteutettu ilman laajempaa keskustelua,
valtiontalouden tila riittää leikkausten perusteluksi
• Leikkausten vaikutuksia ihmisten elämään ei
arvioida, vaikka Kelan etuudet tärkeitä juuri
heikoimmassa asemassa oleville
• Etuuksien parantaminen vaatii paljon perusteluja ja
tarkkaa kustannusten laskemista.
• Tulevina vuosina odotettavissa uusia leikkauksia
16
Onko Kelan etuuksissa väliinputoamista?

• Kelan etuuksissa:
• Etuuden saa, jos ehdot täyttyvät. Kuitenkin moniin etuuksiin vaaditaan
lääkärintodistus, saaminen voi olla vaikeata (erityisesti syrjäseuduilla)
• Hakemus puutteellinen, etuuden saaminen viivästyy?
• Ilmoituksen tekeminen unohtuu (esim. asumistuki)
• Ohjaus ja neuvonta puutteellista, asiakas tiedä mihin on oikeutettu?
Alikäyttöä tai tiukkaa lääketieteellistä arviointia? (Vammaistuet?)
• Suuri väliinputoaminen: sairauspäivärahajakso päättyy, eläkehakemus
hylätään, työkyvyttömänä työnhakijaksi?
• Etuus on määrältään niin pieni, ettei riitä tarpeen tyydyttämiseen? Pakko
täydentää Kelan ulkopuolisilla etuuksilla? (Työmarkkinatuki ja
asumistuki<>toimeentulotuki)
• Asiakas ei toimi kuten pitäisi ja saa ”keppiä” (esim. karenssi
työttömyysturvassa), Kuitenkin: Kelassa on panostettu palveluun ja
osaamiseen: Uusia palvelumuotoja kehitetty, vaikka palveluverkko harventunut.
17
Suorakorvaus lisääntynyt.
Asiakaspalvelun kanavat

18
19
Suorakorvauksia yhä enemmän

• Suorakorvauksessa asiakas maksaa vain oman
osuutensa.
•
• Laskusta on jo vähennetty Kelan korvaama osuus,
eikä sitä tarvitse hakea erikseen.
• Asiakkaan kannalta yksinkertaista
• Suorakorvaus on käytössä silloin, kun ostetaan
lääkkeitä tai maksetaan yksityisen sairaanhoidon
kustannuksia.
20
Voivatko haastavat asiakkuusprosessit
aiheuttaa väliinputoamista?

• Hanna-Mari Heinonen, Jussi Tervola ja Markku Laatu:
Haastavat asiakkuusprosessit Kelassa (Nettityöpapereita
20/2011):
• Valtaosa Kelan asiakkuusprosessista sujuu sekä asiakkaan
että Kelan kannalta kohtuullisen helposti ja vaivattomasti
• Tyytyväisimpiä asiakkaita ovat ne, joiden talous on ainakin
kohtuullisella tolalla ja joilla hyvät asiointivalmiudet
• Asiat sujuvat helposti ja yksinkertaisesti myös niiden kohdalla,
jotka saavat etuuksia, joiden myöntämiseen ei liity
merkittävästi tarveharkintaa, muita monimutkaisia etuuden
saannin ehtoja, tarkkaa ehtojen saannin seurantaa jne.

21
Ongelma-asiakkaita Kelassa

• Kelan toimihenkilöiden näkökulmasta asiakkaat tai
asiakaspalvelutilanteet voivat olla haastavia joko
palveluosaamisen tai etuusosaamisen
näkökulmasta.
• Haastavia asiakkaita mm. päihteiden
väärinkäyttäjät, mielenterveysongelmista kärsivät,
ulkomaalaistaustaiset, huonosti suomea puhuvat,
yksinäiset ja huonokuntoiset vanhukset, heikosta
luku- ja kirjoitustaidosta kärsivät asiakkaaat jne.
• Nämä asiakasryhmät tarvitsevat normaalia
enemmän apua ja ohjausta asioidessaan Kelassa
22
Ongelmia etuuksissa ja yhteistyössä

23

• Haastavia asiakaspalvelutilanteita voivat olla ne, joissa käsitellään
eläkeasioita, vanhempainetuuksia, kuntoutusasioita tai elatustukea
• Erityisen haastavaa on silloin, kun asiakkaalla on samaan aikaan
käsittelyssä monta toisiinsa kytkeytyvää etuusasiaa
• Viranomaisten välisen yhteistyön toimimattomuus voi aiheuttaa
väliinputoamista erityisesti eläkkeissä ja elatustuessa
• Asumistuessa huomioitavat tulot ja perhekäsitteen epäyhtenäisyys
aiheuttavat ongelmia
• Eläkeasioissa työeläkeyhtiöiden ja Kelan yhteistyö ei suju
saumattomasti, myös epäjohdonmukaisuuksia käsitteissä
• Ongelmia myös tapaturmavakuutus><sairausvakuutus
• Elatustuessa monia osapuolia, tietojen luovuttamiseen liittyvät
ongelmat monimutkaistavat prosesseja
• Vastikään Suomeen muuttaneet henkilöt kärsivät yhteistyön
puutteesta: Asiakkaat ”kolmiossa”, oleskelulupaa haettava poliisilta,
vakuuttamispäätöstä Kelasta, toimeentulotukea sosiaalitoimistosta.
Voiko väliinputoamista tapahtua perusturvan
riittämättömän tason vuoksi?

• Kelan tutkimukset osoittavat, että myös perusturvan tasossa
on ongelmia:
• Työmarkkinatuki v. 2011: Minna Ylikännön artikkeli:
Työmarkkinatuki riittää, riittää, riittää – ei riittänytkään
•

Ilpo Airio: (toim): "Toimeentuloturvan verkkoa kokemassa. Kansalaisten käsitykset ja odotukset", (Sivut
50 -74) (http://hdl.handle.net/10138/38496).

• Minna Ylikännön tutkimuksessa selvitettiin mm;
• - millaiseksi työmarkkinatuen saajat kokevat toimeentulonsa?
• - millaisia pienistä tuloista johtuvia ongelmia heillä on ollut ?
• - millaisia keinoja he ovat käyttäneet selviytyäkseen pienten tulojen
aiheuttamista ongelmista?
Kyselyn tuloksia työmarkkinatuen saajille

• Työmarkkinatuen varassa elävien ongelmia vastausten
perusteella:
• - Uusia vaatteita ei ostettu
• - Vaikeuksia suoriutua laskuista ja vuokran maksusta
• - 76 prosenttia vastaajista oli joutunut turvautumaan
toimeentulotukeen, vaikka saikin työmarkkinatukea
• - 52 prosenttia vastaajista oli ollut leipäjonossa
• - 28 prosenttia vastaajista oli hakenut apua kirkon diakoniatyöstä
• - terveydenhuollosta moni oli joutunut tinkimään
• - neljännes yksin asuvista vastaajista oli joutunut olemaan nälässä
• Kysely tehtiin ennen työmarkkinatuen korotusta
• Puolison tulojen vaikutus työmarkkinatukeen poistettiin vuonna 2013.
Mistä siis väliinputoamiset Kelan etuuksissa
johtuvat?

• Ne voivat johtua:
• Tietämättömyydestä, (esim. vammaistuet), tiedotusta lisää?
• Lääkärintodistuksen saamisen vaikeudesta (erityisesti Itä- ja
Pohjois-Suomessa): Lisää lääkäreitä ja koulutusta lääkäreille
todistusten täyttämisestä?
• Unohduksesta: Esim. olosuhteiden muutoksen ilmoittamatta
jättäminen asumistuessa: Harvemmin ilmoituksia?
• Etuuksien tasosta: Työmarkkinatuen/asumistuen korjaus?
• Tiukasta lääketieteellisestä arvioinnista esim. vammaistuki tai
työkyvyttömyyseläkkeen hylkääminen: Onko joustonvaraa?
• Haastavista asiakastilanteista: Etuudet yksinkertaisemmiksi?

26
Voitaisiinko väliinputoamisen estämiseksi ?

27

• Lisätä tiedotusta etuuksista sosiaali- ja terveydenhuollon
ammattilaisille? Ohjausvaikutus asiakkaaseen nähden?
• Lisätä tulkkipalveluja maahanmuuttajille?
• Vähentää lääkärintodistusten vaatimista joissain etuuksissa?
Höllentää lääketieteellisiä kriteereitä tai kustannusvaatimuksia
etuuksien saamisen edellytyksenä? (esim. eläkkeensaajien
hoitotuki)
• Selkeyttää lainsäädäntöä? (esim. tulo- ja perhekäsite
asumistuessa)
• Hajauttaa terveyspalveluja? (sairausvakuutuksen
matkakustannusten nousun hillitsemiseksi)
• Nostaa perusturvaa? (erityisesti työmarkkinatuki/asumistuki)
• Lisätä etuoikeutettuja tuloja etuuksia määriteltäessä (esim.
omaishoidon tuki>< tulojen huomioon otto asumistuessa)
Lähteitä

•
•
•
•
•
•
•

Tuula Helne-Markku Laatu: ”Vääryyskirja”
http://hdl.handle.net/10250/3417
Tuuli Hirvilammi-Markku Laatu: ”Toinen vääryyskirja”
http://hdl.handle.net/10250/7928
Niemelä-Saari: ”Huono-osaisten hyvinvointi Suomessa”
http://hdl.handle.net/10138/40230
Ilpo Airio (Toim.) ”Toimeentulon verkkoa kutomassa.
Kansalaisten käsitykset ja odotukset”
http://hdl.handle.net/10138/38496
• Anttonen A, Sipilä J. Suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Tampere:
Vastapaino, 2000.
• Kelan etuusohjeet www.kela.fi
28
LOPUKSI

•KIITOS!

29

Más contenido relacionado

La actualidad más candente

Sosiaalisen kestävyyden haasteet lähiyhteiskunnassa, Tapio Salonen
Sosiaalisen  kestävyyden haasteet lähiyhteiskunnassa, Tapio SalonenSosiaalisen  kestävyyden haasteet lähiyhteiskunnassa, Tapio Salonen
Sosiaalisen kestävyyden haasteet lähiyhteiskunnassa, Tapio SalonenSocca_osaamiskeskus
 
Ikäihmisten Espoo. Seniorit huomioon päätöksenteossa. 11.10.2012
Ikäihmisten Espoo. Seniorit huomioon päätöksenteossa. 11.10.2012Ikäihmisten Espoo. Seniorit huomioon päätöksenteossa. 11.10.2012
Ikäihmisten Espoo. Seniorit huomioon päätöksenteossa. 11.10.2012tonyhagerlund
 
Talouskasvu, niukkuus ja hyvinvointivaltio - punnittua pohdiskelua TERVE-SOS ...
Talouskasvu, niukkuus ja hyvinvointivaltio - punnittua pohdiskelua TERVE-SOS ...Talouskasvu, niukkuus ja hyvinvointivaltio - punnittua pohdiskelua TERVE-SOS ...
Talouskasvu, niukkuus ja hyvinvointivaltio - punnittua pohdiskelua TERVE-SOS ...THL
 
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2012
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2012Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2012
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2012Eläketurvakeskus
 
Eläke kaupasta vai kaupan päälle
Eläke kaupasta vai kaupan päälleEläke kaupasta vai kaupan päälle
Eläke kaupasta vai kaupan päälleOlli-Pekka Ruuskanen
 
Eläkepolitiikan kehitysnäkymiä
Eläkepolitiikan kehitysnäkymiäEläkepolitiikan kehitysnäkymiä
Eläkepolitiikan kehitysnäkymiäEläketurvakeskus
 
Sote vai tete?
Sote vai tete?Sote vai tete?
Sote vai tete?THL
 
Marjamäki thl 11 1-2018
Marjamäki thl 11 1-2018Marjamäki thl 11 1-2018
Marjamäki thl 11 1-2018THL
 
Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat?
Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat?Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat?
Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat?Työeläkevakuuttajat Tela
 
Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä
Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenäJohtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä
Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenäEeva Hellström
 
Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus SDP
 
Mikkola, Hennamari ja Ylikännö, Minna: Sosiaalibarometri antaa evästystä Kela...
Mikkola, Hennamari ja Ylikännö, Minna: Sosiaalibarometri antaa evästystä Kela...Mikkola, Hennamari ja Ylikännö, Minna: Sosiaalibarometri antaa evästystä Kela...
Mikkola, Hennamari ja Ylikännö, Minna: Sosiaalibarometri antaa evästystä Kela...Kelan tutkimus / Research at Kela
 

La actualidad más candente (19)

Sosiaalisen kestävyyden haasteet lähiyhteiskunnassa, Tapio Salonen
Sosiaalisen  kestävyyden haasteet lähiyhteiskunnassa, Tapio SalonenSosiaalisen  kestävyyden haasteet lähiyhteiskunnassa, Tapio Salonen
Sosiaalisen kestävyyden haasteet lähiyhteiskunnassa, Tapio Salonen
 
Ikäihmisten Espoo. Seniorit huomioon päätöksenteossa. 11.10.2012
Ikäihmisten Espoo. Seniorit huomioon päätöksenteossa. 11.10.2012Ikäihmisten Espoo. Seniorit huomioon päätöksenteossa. 11.10.2012
Ikäihmisten Espoo. Seniorit huomioon päätöksenteossa. 11.10.2012
 
Toimeentulotuen ja sosiaalityön uusi asento
Toimeentulotuen ja sosiaalityön uusi asentoToimeentulotuen ja sosiaalityön uusi asento
Toimeentulotuen ja sosiaalityön uusi asento
 
Hyvinvointivaltio ja uudet yhteiskunnalliset haasteet
Hyvinvointivaltio ja uudet yhteiskunnalliset haasteetHyvinvointivaltio ja uudet yhteiskunnalliset haasteet
Hyvinvointivaltio ja uudet yhteiskunnalliset haasteet
 
Talouskasvu, niukkuus ja hyvinvointivaltio - punnittua pohdiskelua TERVE-SOS ...
Talouskasvu, niukkuus ja hyvinvointivaltio - punnittua pohdiskelua TERVE-SOS ...Talouskasvu, niukkuus ja hyvinvointivaltio - punnittua pohdiskelua TERVE-SOS ...
Talouskasvu, niukkuus ja hyvinvointivaltio - punnittua pohdiskelua TERVE-SOS ...
 
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2012
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2012Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2012
Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2012
 
Eläke kaupasta vai kaupan päälle
Eläke kaupasta vai kaupan päälleEläke kaupasta vai kaupan päälle
Eläke kaupasta vai kaupan päälle
 
Eläkepolitiikan kehitysnäkymiä
Eläkepolitiikan kehitysnäkymiäEläkepolitiikan kehitysnäkymiä
Eläkepolitiikan kehitysnäkymiä
 
Pohjoismainen hyvinvointivaltio - menestystarina, entä tulevaisuus
Pohjoismainen hyvinvointivaltio - menestystarina, entä tulevaisuusPohjoismainen hyvinvointivaltio - menestystarina, entä tulevaisuus
Pohjoismainen hyvinvointivaltio - menestystarina, entä tulevaisuus
 
Hiilamo kuopio21022011
Hiilamo kuopio21022011Hiilamo kuopio21022011
Hiilamo kuopio21022011
 
Timo Hämäläinen
Timo HämäläinenTimo Hämäläinen
Timo Hämäläinen
 
Sote vai tete?
Sote vai tete?Sote vai tete?
Sote vai tete?
 
Marjamäki thl 11 1-2018
Marjamäki thl 11 1-2018Marjamäki thl 11 1-2018
Marjamäki thl 11 1-2018
 
Miten purkaa rakennetyöttömyyttä? SAK:n julkaisusarja 7-2012
Miten purkaa rakennetyöttömyyttä? SAK:n julkaisusarja 7-2012Miten purkaa rakennetyöttömyyttä? SAK:n julkaisusarja 7-2012
Miten purkaa rakennetyöttömyyttä? SAK:n julkaisusarja 7-2012
 
Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat?
Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat?Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat?
Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne EU:ssa meistä ajattelevat?
 
Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä
Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenäJohtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä
Johtaminen hyvinvointivaltion tulevaisuuden kysymyksenä
 
Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus
 
Mikkola, Hennamari ja Ylikännö, Minna: Sosiaalibarometri antaa evästystä Kela...
Mikkola, Hennamari ja Ylikännö, Minna: Sosiaalibarometri antaa evästystä Kela...Mikkola, Hennamari ja Ylikännö, Minna: Sosiaalibarometri antaa evästystä Kela...
Mikkola, Hennamari ja Ylikännö, Minna: Sosiaalibarometri antaa evästystä Kela...
 
Miten moderni valtiotyöyhteisö toimii?
Miten moderni valtiotyöyhteisö toimii?Miten moderni valtiotyöyhteisö toimii?
Miten moderni valtiotyöyhteisö toimii?
 

Destacado

Timo Hujanen: Monikanavarahoitus avoterveydenhuollon palveluissa
Timo Hujanen: Monikanavarahoitus avoterveydenhuollon palveluissaTimo Hujanen: Monikanavarahoitus avoterveydenhuollon palveluissa
Timo Hujanen: Monikanavarahoitus avoterveydenhuollon palveluissaKelan tutkimus / Research at Kela
 
induction pres hertford 040411
induction pres hertford 040411induction pres hertford 040411
induction pres hertford 040411akrussell
 
Seurantatutkimus sosiaalitoimen ja Kelan palveluyhteistyöstä Vantaalla
Seurantatutkimus sosiaalitoimen ja Kelan palveluyhteistyöstä VantaallaSeurantatutkimus sosiaalitoimen ja Kelan palveluyhteistyöstä Vantaalla
Seurantatutkimus sosiaalitoimen ja Kelan palveluyhteistyöstä VantaallaKelan tutkimus / Research at Kela
 
Manual ckforms en-1.3.4
Manual ckforms en-1.3.4Manual ckforms en-1.3.4
Manual ckforms en-1.3.4Rajendra Badri
 
What is a narrative?
What is a narrative?What is a narrative?
What is a narrative?tara95
 
Singapore talk
Singapore talkSingapore talk
Singapore talkidanilina
 
Pride andprejudice
Pride andprejudicePride andprejudice
Pride andprejudiceTapish Khari
 
Introducing A\\V ASESORES
Introducing A\\V ASESORESIntroducing A\\V ASESORES
Introducing A\\V ASESORESvagarno
 
8810 Adoption - CG
8810 Adoption - CG8810 Adoption - CG
8810 Adoption - CGATD13
 
Nh php may 2014 - composer
Nh php   may 2014 - composerNh php   may 2014 - composer
Nh php may 2014 - composerDavid Weingart
 
Subjektiivisen hyvinvoinnin mittaaminen ja kohdennetut kyselyt
Subjektiivisen hyvinvoinnin mittaaminen ja kohdennetut kyselytSubjektiivisen hyvinvoinnin mittaaminen ja kohdennetut kyselyt
Subjektiivisen hyvinvoinnin mittaaminen ja kohdennetut kyselytKelan tutkimus / Research at Kela
 
17.2 Fish
17.2 Fish17.2 Fish
17.2 FishColfax
 
Pequeña exposicion colorista muros texturas y arboles
Pequeña exposicion colorista  muros texturas y arboles Pequeña exposicion colorista  muros texturas y arboles
Pequeña exposicion colorista muros texturas y arboles Joaquin Bejarano
 
Unisound Display Ads on Music Platforms
Unisound Display Ads on Music PlatformsUnisound Display Ads on Music Platforms
Unisound Display Ads on Music PlatformsStas Tushinskiy
 

Destacado (20)

Timo Hujanen: Monikanavarahoitus avoterveydenhuollon palveluissa
Timo Hujanen: Monikanavarahoitus avoterveydenhuollon palveluissaTimo Hujanen: Monikanavarahoitus avoterveydenhuollon palveluissa
Timo Hujanen: Monikanavarahoitus avoterveydenhuollon palveluissa
 
çOklu zeka kurami
çOklu zeka kuramiçOklu zeka kurami
çOklu zeka kurami
 
induction pres hertford 040411
induction pres hertford 040411induction pres hertford 040411
induction pres hertford 040411
 
Seurantatutkimus sosiaalitoimen ja Kelan palveluyhteistyöstä Vantaalla
Seurantatutkimus sosiaalitoimen ja Kelan palveluyhteistyöstä VantaallaSeurantatutkimus sosiaalitoimen ja Kelan palveluyhteistyöstä Vantaalla
Seurantatutkimus sosiaalitoimen ja Kelan palveluyhteistyöstä Vantaalla
 
Manual ckforms en-1.3.4
Manual ckforms en-1.3.4Manual ckforms en-1.3.4
Manual ckforms en-1.3.4
 
What is a narrative?
What is a narrative?What is a narrative?
What is a narrative?
 
Singapore talk
Singapore talkSingapore talk
Singapore talk
 
Pride andprejudice
Pride andprejudicePride andprejudice
Pride andprejudice
 
Introducing A\\V ASESORES
Introducing A\\V ASESORESIntroducing A\\V ASESORES
Introducing A\\V ASESORES
 
8810 Adoption - CG
8810 Adoption - CG8810 Adoption - CG
8810 Adoption - CG
 
Väliinputoamiset vammaispalveluissa
Väliinputoamiset vammaispalveluissaVäliinputoamiset vammaispalveluissa
Väliinputoamiset vammaispalveluissa
 
Mielenterveyttä kestävästi
Mielenterveyttä kestävästiMielenterveyttä kestävästi
Mielenterveyttä kestävästi
 
Nh php may 2014 - composer
Nh php   may 2014 - composerNh php   may 2014 - composer
Nh php may 2014 - composer
 
Мой рецепт само-мотивации
Мой рецепт само-мотивацииМой рецепт само-мотивации
Мой рецепт само-мотивации
 
7 0821
7 08217 0821
7 0821
 
Subjektiivisen hyvinvoinnin mittaaminen ja kohdennetut kyselyt
Subjektiivisen hyvinvoinnin mittaaminen ja kohdennetut kyselytSubjektiivisen hyvinvoinnin mittaaminen ja kohdennetut kyselyt
Subjektiivisen hyvinvoinnin mittaaminen ja kohdennetut kyselyt
 
Oikeus päihdepalveluihin
Oikeus päihdepalveluihinOikeus päihdepalveluihin
Oikeus päihdepalveluihin
 
17.2 Fish
17.2 Fish17.2 Fish
17.2 Fish
 
Pequeña exposicion colorista muros texturas y arboles
Pequeña exposicion colorista  muros texturas y arboles Pequeña exposicion colorista  muros texturas y arboles
Pequeña exposicion colorista muros texturas y arboles
 
Unisound Display Ads on Music Platforms
Unisound Display Ads on Music PlatformsUnisound Display Ads on Music Platforms
Unisound Display Ads on Music Platforms
 

Similar a Väliinputoaminen Kelan etuuksissa

Sosiaalityön yhteiskunnallinen tehtävä ennen perustoimeentulotuen Kela-siirtoa
Sosiaalityön yhteiskunnallinen tehtävä ennen perustoimeentulotuen Kela-siirtoaSosiaalityön yhteiskunnallinen tehtävä ennen perustoimeentulotuen Kela-siirtoa
Sosiaalityön yhteiskunnallinen tehtävä ennen perustoimeentulotuen Kela-siirtoaMinna Kivipelto
 
Kehitysyhteistyö ja julkinen talous
Kehitysyhteistyö ja julkinen talousKehitysyhteistyö ja julkinen talous
Kehitysyhteistyö ja julkinen talousteppoeskelinen
 
Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksia aikuissosiaalityölle
Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksia aikuissosiaalityölle Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksia aikuissosiaalityölle
Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksia aikuissosiaalityölle Paula Saikkonen
 
Näkökulmia talous- ja velkaneuvonnan tulevaisuuteen
Näkökulmia talous- ja velkaneuvonnan tulevaisuuteenNäkökulmia talous- ja velkaneuvonnan tulevaisuuteen
Näkökulmia talous- ja velkaneuvonnan tulevaisuuteenMatti Heikkinen
 
Maarit Sulavuori Osallisuus nuorten sosiaalityössä
Maarit Sulavuori Osallisuus nuorten sosiaalityössäMaarit Sulavuori Osallisuus nuorten sosiaalityössä
Maarit Sulavuori Osallisuus nuorten sosiaalityössäSocca_osaamiskeskus
 
Eeva Nykänen: Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessa
Eeva Nykänen: Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessaEeva Nykänen: Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessa
Eeva Nykänen: Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessaTHL
 
Toimeentulotukiuudistus, kuntakyselyn tuloksia
Toimeentulotukiuudistus, kuntakyselyn tuloksiaToimeentulotukiuudistus, kuntakyselyn tuloksia
Toimeentulotukiuudistus, kuntakyselyn tuloksiaTHL
 
Sote tulevaisuusseminaari seinajoki
Sote tulevaisuusseminaari seinajokiSote tulevaisuusseminaari seinajoki
Sote tulevaisuusseminaari seinajokiMinna Kivipelto
 
Kainuu - kohti maakunnallista sotea ja vammaispalvelua
Kainuu - kohti maakunnallista sotea ja vammaispalveluaKainuu - kohti maakunnallista sotea ja vammaispalvelua
Kainuu - kohti maakunnallista sotea ja vammaispalveluaMatti Heikkinen
 
Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa
Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa
Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa THL
 
Mitä mieltä Kela-siirrosta?
Mitä mieltä Kela-siirrosta? Mitä mieltä Kela-siirrosta?
Mitä mieltä Kela-siirrosta? TITA research
 
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksiSDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksiSDP
 
Nuori pois sossun ja kossun välistä!
Nuori pois sossun ja kossun välistä!Nuori pois sossun ja kossun välistä!
Nuori pois sossun ja kossun välistä!Matti Helin
 
Mitä oli Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu?
Mitä oli Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu?Mitä oli Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu?
Mitä oli Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu?THL
 
Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäisiltä kuukaus...
Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäisiltä kuukaus...Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäisiltä kuukaus...
Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäisiltä kuukaus...Kelan tutkimus / Research at Kela
 

Similar a Väliinputoaminen Kelan etuuksissa (20)

Sosiaalityön yhteiskunnallinen tehtävä ennen perustoimeentulotuen Kela-siirtoa
Sosiaalityön yhteiskunnallinen tehtävä ennen perustoimeentulotuen Kela-siirtoaSosiaalityön yhteiskunnallinen tehtävä ennen perustoimeentulotuen Kela-siirtoa
Sosiaalityön yhteiskunnallinen tehtävä ennen perustoimeentulotuen Kela-siirtoa
 
Kehitysyhteistyö ja julkinen talous
Kehitysyhteistyö ja julkinen talousKehitysyhteistyö ja julkinen talous
Kehitysyhteistyö ja julkinen talous
 
Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksia aikuissosiaalityölle
Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksia aikuissosiaalityölle Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksia aikuissosiaalityölle
Toimeentulotukiuudistus: vaikutuksia aikuissosiaalityölle
 
Näkökulmia talous- ja velkaneuvonnan tulevaisuuteen
Näkökulmia talous- ja velkaneuvonnan tulevaisuuteenNäkökulmia talous- ja velkaneuvonnan tulevaisuuteen
Näkökulmia talous- ja velkaneuvonnan tulevaisuuteen
 
Maarit Sulavuori Osallisuus nuorten sosiaalityössä
Maarit Sulavuori Osallisuus nuorten sosiaalityössäMaarit Sulavuori Osallisuus nuorten sosiaalityössä
Maarit Sulavuori Osallisuus nuorten sosiaalityössä
 
Eeva Nykänen: Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessa
Eeva Nykänen: Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessaEeva Nykänen: Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessa
Eeva Nykänen: Sosiaalipalvelut sote-uudistuksessa
 
Markku Laatu ym. Perustulon kannatus Suomessa
Markku Laatu ym. Perustulon kannatus SuomessaMarkku Laatu ym. Perustulon kannatus Suomessa
Markku Laatu ym. Perustulon kannatus Suomessa
 
Toimeentulotukiuudistus, kuntakyselyn tuloksia
Toimeentulotukiuudistus, kuntakyselyn tuloksiaToimeentulotukiuudistus, kuntakyselyn tuloksia
Toimeentulotukiuudistus, kuntakyselyn tuloksia
 
Sote tulevaisuusseminaari seinajoki
Sote tulevaisuusseminaari seinajokiSote tulevaisuusseminaari seinajoki
Sote tulevaisuusseminaari seinajoki
 
Kohti hyvinvointaloutta
Kohti hyvinvointalouttaKohti hyvinvointaloutta
Kohti hyvinvointaloutta
 
Kainuu - kohti maakunnallista sotea ja vammaispalvelua
Kainuu - kohti maakunnallista sotea ja vammaispalveluaKainuu - kohti maakunnallista sotea ja vammaispalvelua
Kainuu - kohti maakunnallista sotea ja vammaispalvelua
 
Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa
Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa
Tomi Ståhl: Kela sosiaaliturvaa uudistamssa
 
Mitä mieltä Kela-siirrosta?
Mitä mieltä Kela-siirrosta? Mitä mieltä Kela-siirrosta?
Mitä mieltä Kela-siirrosta?
 
Yrjö Mattila: Oikeusturva sosiaalivakuutusasioissa
Yrjö Mattila: Oikeusturva sosiaalivakuutusasioissaYrjö Mattila: Oikeusturva sosiaalivakuutusasioissa
Yrjö Mattila: Oikeusturva sosiaalivakuutusasioissa
 
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksiSDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
 
Nuori pois sossun ja kossun välistä!
Nuori pois sossun ja kossun välistä!Nuori pois sossun ja kossun välistä!
Nuori pois sossun ja kossun välistä!
 
Hyvinvointipalvelut tulonjaon kokonaisuudessa
Hyvinvointipalvelut tulonjaon kokonaisuudessaHyvinvointipalvelut tulonjaon kokonaisuudessa
Hyvinvointipalvelut tulonjaon kokonaisuudessa
 
Mitä oli Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu?
Mitä oli Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu?Mitä oli Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu?
Mitä oli Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu?
 
Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäisiltä kuukaus...
Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäisiltä kuukaus...Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäisiltä kuukaus...
Perustoimeentulotuen siirto kunnilta Kelaan: kokemuksia ensimmäisiltä kuukaus...
 
Prekariaatti ja perustulo
Prekariaatti ja perustuloPrekariaatti ja perustulo
Prekariaatti ja perustulo
 

Más de Kelan tutkimus / Research at Kela

Timo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitys
Timo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitysTimo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitys
Timo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitysKelan tutkimus / Research at Kela
 
Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...
Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...
Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...
Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...
Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...
Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...
Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Tapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissä
Tapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissäTapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissä
Tapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissäKelan tutkimus / Research at Kela
 
Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...
Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...
Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Riitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossa
Riitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossaRiitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossa
Riitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossaKelan tutkimus / Research at Kela
 
Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...
Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...
Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...
Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...
Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...Kelan tutkimus / Research at Kela
 

Más de Kelan tutkimus / Research at Kela (20)

Timo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitys
Timo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitysTimo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitys
Timo Kauppinen & Susanna Mukkila: lähiöiden väestörakenteen kehitys
 
Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...
Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...
Signe Jauhiainen & Markus Kainu: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöiden ...
 
Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...
Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...
Minna Kivipelto & Pekka Karjalainen: Muuttoliike ja sosiaalipolitiikka lähiöi...
 
Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...
Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...
Timo Kauppinen & Aleksi Karhula: Muuttoliikkeen rooli laskevan tulotason lähi...
 
Tapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissä
Tapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissäTapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissä
Tapio Räsänen: Hoivavastuut, tasa-arvo ja työllisyys pienten lasten perheissä
 
Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...
Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...
Liina-Kaisa Tynkkynen: Suomalainen perusterveydenhuolto kansainvälisessä vert...
 
Riitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossa
Riitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossaRiitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossa
Riitta Luoto: Työterveyshuollon trendit Kelan tilastojen valossa
 
Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...
Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...
Jenni Blomgren: Julkisten, yksityisten ja työterveyshuollon avoterveyspalvelu...
 
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...
Janne Leinonen: johdanto seminaariin perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto...
 
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...
Pauliina Kangas: Työikäisten terveyden tulevaisuus sote-integraatiossa - TYÖO...
 
Meneillään olevia Kelan tutkimuksia kuntoutuksesta
Meneillään olevia Kelan tutkimuksia kuntoutuksestaMeneillään olevia Kelan tutkimuksia kuntoutuksesta
Meneillään olevia Kelan tutkimuksia kuntoutuksesta
 
0915 Salminen_Omakuntoutuksesta 270422.pdf
0915 Salminen_Omakuntoutuksesta 270422.pdf0915 Salminen_Omakuntoutuksesta 270422.pdf
0915 Salminen_Omakuntoutuksesta 270422.pdf
 
Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...
Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...
Tietoon perustuva kuntoutus mikä rooli implementaatiotutkimuksella on? – Mitä...
 
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...
Eläinavusteisen toiminnan käyttö ja toimivuus erilaisten terapioiden ja kunto...
 
Kuntoutuksen hankinnat ja markkinat
Kuntoutuksen hankinnat ja markkinatKuntoutuksen hankinnat ja markkinat
Kuntoutuksen hankinnat ja markkinat
 
Etämusiikkiterapia: Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Etämusiikkiterapia: Kartoittava kirjallisuuskatsausEtämusiikkiterapia: Kartoittava kirjallisuuskatsaus
Etämusiikkiterapia: Kartoittava kirjallisuuskatsaus
 
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...
Kela ja hyvinvointialueet: Tutkimuksen avulla kohti sujuvampaa kuntoutuksen o...
 
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...
Mitä kuntoutuksen vaikuttavuudesta tiedetään? – Kelan kuntoutuksen hyödyn arv...
 
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...
Kuntoutukseen osallistuminen eri osajärjestelmissä – Rekisteritutkimus oulula...
 
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...
Millaista tietoa kirjallisuuskatsauksilla voidaan tuottaa käytännön kuntoutus...
 

Väliinputoaminen Kelan etuuksissa

  • 2. Esityksen rakenne • 1990-luvun laman jälkiseuraus; Kustannustietoinen suhtautuminen sosiaalipolitiikkaan • Mitä vääryyskirjat (I ja II) kertovat? • Millaista väliinputoamisia voi olla Kelan etuuksissa? • Mitä voitaisiin tehdä väliinputoamisten ehkäisemiksi? 2
  • 3. Politiikan heijastus Kelan etuuksiin 3 • Uusi kustannustietoinen sosiaalipolitiikka alkoi 1990-luvun alun lamasta, paradigma muuttui, päähuomio valtiontalouden tilaan, koska valtio velkaantui rajusti • 1990-luvulla etuuksia leikattiin moneen otteeseen • Kansaneläke eläketulovähenteiseksi, perhepoliittiset tulonsiirrot heikentyivät noin 10 %, pienten lasten perheissä jopa 15 % • Leikkauksien ja osin lisääntyneen työttömyyden seurauksen köyhyys (tulot alle 60 % mediaanituloista) alkoi kasvaa • Erityisesti yksinhuoltajat kovilla
  • 4. Muita leikkauksia 1990-luvun laman seurauksena 4 • Asumistukea leikattiin summalla, joka vastasi lähes puolta asumistukeen siihen asti käytetystä rahamäärästä • Sairauspäivärahan korvausastetta alennettiin kolme kertaa vuosina 1992–1993 • Sairauskulujen verovähennysoikeus poistettiin vuonna 1992 • Sairaanhoitokulujen korvausperusteita leikattiin vuosina 1992 ja 1994 • Leikkausten seurauksena kansalaisten maksamat sairauskulut henkeä kohti kasvoivat noin viidenneksen, valtionosuuksissa kunnille supistuksia
  • 5. Kiristyksiä työttömyysturvaan 5 • Vuonna 1994 työttömyysturvan peruspäivärahan saantikriteerejä (työssäoloehto ja enimmäiskesto) muutettiin yhdenmukaiseksi ansiosidonnaisen päivärahan kanssa. • Työttömät, jotka eivät enää olleet oikeutettuja varsinaiseen työttömyyspäivärahaan, alkoivat saada työmarkkinatukea, pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi • Pitkäaikaistyöttömät joutuivat työvoimaviranomaisten tehostettujen aktivointitoimenpiteiden kohteeksi • Työttömyysturvan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen ostovoima heikkeni inflaation
  • 6. ”Lama-ajattelu” jäi päälle vaikka talous koheni 6
  • 7. 2008 alkoi uusi lama, leikkauksia jatketaan 7 • Uuden laman myötä on erityisesti sairausvakuutusetuuksiin kohdistettu uusia leikkauksia. • Matkakorvauksia heikennetty, lääkemenoissa säästöjä, lääkärinpalkkioiden ja hoidon korvaustaksoja ei ole korotettu vuoden 1989 jälkeen • Perusturvan alhaisuus on viime vuosina herättänyt päättäjissäkin keskustelua • Työmarkkinatukea ja toimeentulotukea on korjattu ja sidottu indeksiin, kuitenkin edelleen alhaisia • Vuonna 2015 tulossa 50 miljoonan vähennys sairausvakuutusetuuksiin sekä muita leikkauksia
  • 8. Uusi sosiaalipoliittinen ajattelu • 1990-luvun lamasta lähtien sosiaalipolitiikasta on tullut korostetun tiukkaa • Sijoitusta sosiaaliturvaan pidetään rasituksena, muutosten kustannusvaikutusten laskenta valtiontaloudelle tärkeää, valtionvelan lisääntymistä pidetään pahana uhkana (EMU-kriteerit!) • Leikkausten vaikutuksia kansalaisten elämään ei arvioida eikä köyhyyden lisääntyminen huolestuta • Pekka Kuusen ”60-luvun sosiaalipolitiikka”-ajattelu on muuttunut? Investointi sosiaaliturvaan ei enää olekaan hyödyllistä kansantaloudelle? 8
  • 9. Mitä vääryyskirjat kertovat? • Vuosina 2006–2008 Kelan tutkimusosastolla julkaistiin kaksi vääryyskirjaa (I ja II) • Teemana olivat ”hyvinvointipolitiikka ja sen vääryydet” I sekä ”lähikuvia sosiaalisista epäkohdista” II • Kysymyksiä, joita esitettiin: • Miksi hyvinvoiva ”kansantalous” ei tuota hyvinvointia kaikille? • Miksi sosiaalipolitiikan toimintaedellytyksiä on 1990-luvulta lähtien kiristetty, vaikka samaan aikaan on tehty lähes kaikki mahdollinen talouden toiminnan hyväksi? • Miksi keskustelu sosiaalipolitiikasta on irrallaan sosiaalipolitiikan kohteena olevien ihmisten elämästä?
  • 10. Keskustelu markkinavetoista • Vastauksia (Tuula Helne ja Markku Laatu): • Yhteiskunnallinen keskustelu on järjestelmäkeskeistä, arkielämälle vierasta sekä markkinavetoista • Yhteiskuntaa on kuvattu pääasiassa talouden kielellä ja talouden tunnusluvuilla • Yhteiskunnan muutostarpeita perustellaan taloudellisilla argumenteilla 10
  • 11. New Public Management • Liikkeenjohdollinen New Public Management – diskurssi on vallalla ja se korostaa: • tehokkuutta, • suorituksien arviointia, • tulospalkkausta, • kustannusten alentamista, • yksityisen sektorin johtamismenetelmiä, • tavoitteellisuutta, • managerismia 11
  • 12. Yhteisestä huolesta yksilön huoleen • Sosiaalipolitiikalla on ”taloudellinen tilivelvollisuus” Aiemmin pyrittiin ratkaisemaan sosiaalisia ongelmia • Sosiaalisina pidetyt ongelmat (työttömyys, köyhyys jne.) on desosialisoitu: Niiden ei enää katsota olevan juurtuneina yhteiskunnan rakenteeseen tai talouteen. • Hyvinvointi on yksilöllinen eikä sosiaalisen huolenaihe 12
  • 13. Uudenlaista lähestymistapa ongelmiin • Aiemmin harjoitettu sosiaalipolitiikka perustui ajatukseen ihmisestä yhteiskunnan jäsenenä. • Tärkeitä arvoja olivat: Yhteisvastuullisuus, tasa-arvo ja huono-osaisiin kohdistuva positiivinen diskriminointi • Toiminta tapahtui sosiaalisesti määriteltyjen tarpeiden perustalta. • Uudessa sosiaalipolitiikassa tavoitteisiin pyritään kannustimin ja pakottein ”keppiä, ei porkkanaa” • Tuottamattomista huono-osaisista on tullut niukan tuen ja tiukan kontrollin kohteita 13
  • 14. Hyvinvointivaltiosta hyvinvointiyhteiskunnaksi • Anttonen ja Sipilä: Hyvinvointiyhteiskunnassa kansalaisten on käytettävä omaa aikaansa ja omia rahojaan hyvinvointinsa rakentamiseen • Ensisijaisesti sosiaalinen vastuu yrityksillä , yhteisöillä ja vapaaehtoisjärjestöillä • Valtiolla epämääräinen rooli • Kasvottomat markkinat ja väistämätön globalisaatiokehitys ohjaavat vyönkiristyspolitiikkaa • Muutosta ei kyseenalaisteta, mielipiteitä ei vaihdeta, vaihtoehtoja ei etsitä 14
  • 15. Millainen Suomi on nyt? • Järjestelmäkeskeinen ja antisosiaalinen • Hyvinvointivaltiota eri tavoin hyljeksivä • Vaihtoehdottomuus vallalla, keskustelua käydään vain leikkauksista, • Suomi on aiempaa rikkaampi, mutta myös julmempi maa, ihmisistä otetaan aiempaa enemmän irti • Väestöryhmien välistä eriarvoisuutta ei kyseenalaisteta • Yritysten kilpailukyvyn parantaminen ja tehokkuuden lisääminen keskeisiä arvoja 15
  • 16. Miten uusi lähestymistapa näkyy Kelan etuuksissa? • Leikkaukset toteutettu ilman laajempaa keskustelua, valtiontalouden tila riittää leikkausten perusteluksi • Leikkausten vaikutuksia ihmisten elämään ei arvioida, vaikka Kelan etuudet tärkeitä juuri heikoimmassa asemassa oleville • Etuuksien parantaminen vaatii paljon perusteluja ja tarkkaa kustannusten laskemista. • Tulevina vuosina odotettavissa uusia leikkauksia 16
  • 17. Onko Kelan etuuksissa väliinputoamista? • Kelan etuuksissa: • Etuuden saa, jos ehdot täyttyvät. Kuitenkin moniin etuuksiin vaaditaan lääkärintodistus, saaminen voi olla vaikeata (erityisesti syrjäseuduilla) • Hakemus puutteellinen, etuuden saaminen viivästyy? • Ilmoituksen tekeminen unohtuu (esim. asumistuki) • Ohjaus ja neuvonta puutteellista, asiakas tiedä mihin on oikeutettu? Alikäyttöä tai tiukkaa lääketieteellistä arviointia? (Vammaistuet?) • Suuri väliinputoaminen: sairauspäivärahajakso päättyy, eläkehakemus hylätään, työkyvyttömänä työnhakijaksi? • Etuus on määrältään niin pieni, ettei riitä tarpeen tyydyttämiseen? Pakko täydentää Kelan ulkopuolisilla etuuksilla? (Työmarkkinatuki ja asumistuki<>toimeentulotuki) • Asiakas ei toimi kuten pitäisi ja saa ”keppiä” (esim. karenssi työttömyysturvassa), Kuitenkin: Kelassa on panostettu palveluun ja osaamiseen: Uusia palvelumuotoja kehitetty, vaikka palveluverkko harventunut. 17 Suorakorvaus lisääntynyt.
  • 19. 19
  • 20. Suorakorvauksia yhä enemmän • Suorakorvauksessa asiakas maksaa vain oman osuutensa. • • Laskusta on jo vähennetty Kelan korvaama osuus, eikä sitä tarvitse hakea erikseen. • Asiakkaan kannalta yksinkertaista • Suorakorvaus on käytössä silloin, kun ostetaan lääkkeitä tai maksetaan yksityisen sairaanhoidon kustannuksia. 20
  • 21. Voivatko haastavat asiakkuusprosessit aiheuttaa väliinputoamista? • Hanna-Mari Heinonen, Jussi Tervola ja Markku Laatu: Haastavat asiakkuusprosessit Kelassa (Nettityöpapereita 20/2011): • Valtaosa Kelan asiakkuusprosessista sujuu sekä asiakkaan että Kelan kannalta kohtuullisen helposti ja vaivattomasti • Tyytyväisimpiä asiakkaita ovat ne, joiden talous on ainakin kohtuullisella tolalla ja joilla hyvät asiointivalmiudet • Asiat sujuvat helposti ja yksinkertaisesti myös niiden kohdalla, jotka saavat etuuksia, joiden myöntämiseen ei liity merkittävästi tarveharkintaa, muita monimutkaisia etuuden saannin ehtoja, tarkkaa ehtojen saannin seurantaa jne. 21
  • 22. Ongelma-asiakkaita Kelassa • Kelan toimihenkilöiden näkökulmasta asiakkaat tai asiakaspalvelutilanteet voivat olla haastavia joko palveluosaamisen tai etuusosaamisen näkökulmasta. • Haastavia asiakkaita mm. päihteiden väärinkäyttäjät, mielenterveysongelmista kärsivät, ulkomaalaistaustaiset, huonosti suomea puhuvat, yksinäiset ja huonokuntoiset vanhukset, heikosta luku- ja kirjoitustaidosta kärsivät asiakkaaat jne. • Nämä asiakasryhmät tarvitsevat normaalia enemmän apua ja ohjausta asioidessaan Kelassa 22
  • 23. Ongelmia etuuksissa ja yhteistyössä 23 • Haastavia asiakaspalvelutilanteita voivat olla ne, joissa käsitellään eläkeasioita, vanhempainetuuksia, kuntoutusasioita tai elatustukea • Erityisen haastavaa on silloin, kun asiakkaalla on samaan aikaan käsittelyssä monta toisiinsa kytkeytyvää etuusasiaa • Viranomaisten välisen yhteistyön toimimattomuus voi aiheuttaa väliinputoamista erityisesti eläkkeissä ja elatustuessa • Asumistuessa huomioitavat tulot ja perhekäsitteen epäyhtenäisyys aiheuttavat ongelmia • Eläkeasioissa työeläkeyhtiöiden ja Kelan yhteistyö ei suju saumattomasti, myös epäjohdonmukaisuuksia käsitteissä • Ongelmia myös tapaturmavakuutus><sairausvakuutus • Elatustuessa monia osapuolia, tietojen luovuttamiseen liittyvät ongelmat monimutkaistavat prosesseja • Vastikään Suomeen muuttaneet henkilöt kärsivät yhteistyön puutteesta: Asiakkaat ”kolmiossa”, oleskelulupaa haettava poliisilta, vakuuttamispäätöstä Kelasta, toimeentulotukea sosiaalitoimistosta.
  • 24. Voiko väliinputoamista tapahtua perusturvan riittämättömän tason vuoksi? • Kelan tutkimukset osoittavat, että myös perusturvan tasossa on ongelmia: • Työmarkkinatuki v. 2011: Minna Ylikännön artikkeli: Työmarkkinatuki riittää, riittää, riittää – ei riittänytkään • Ilpo Airio: (toim): "Toimeentuloturvan verkkoa kokemassa. Kansalaisten käsitykset ja odotukset", (Sivut 50 -74) (http://hdl.handle.net/10138/38496). • Minna Ylikännön tutkimuksessa selvitettiin mm; • - millaiseksi työmarkkinatuen saajat kokevat toimeentulonsa? • - millaisia pienistä tuloista johtuvia ongelmia heillä on ollut ? • - millaisia keinoja he ovat käyttäneet selviytyäkseen pienten tulojen aiheuttamista ongelmista?
  • 25. Kyselyn tuloksia työmarkkinatuen saajille • Työmarkkinatuen varassa elävien ongelmia vastausten perusteella: • - Uusia vaatteita ei ostettu • - Vaikeuksia suoriutua laskuista ja vuokran maksusta • - 76 prosenttia vastaajista oli joutunut turvautumaan toimeentulotukeen, vaikka saikin työmarkkinatukea • - 52 prosenttia vastaajista oli ollut leipäjonossa • - 28 prosenttia vastaajista oli hakenut apua kirkon diakoniatyöstä • - terveydenhuollosta moni oli joutunut tinkimään • - neljännes yksin asuvista vastaajista oli joutunut olemaan nälässä • Kysely tehtiin ennen työmarkkinatuen korotusta • Puolison tulojen vaikutus työmarkkinatukeen poistettiin vuonna 2013.
  • 26. Mistä siis väliinputoamiset Kelan etuuksissa johtuvat? • Ne voivat johtua: • Tietämättömyydestä, (esim. vammaistuet), tiedotusta lisää? • Lääkärintodistuksen saamisen vaikeudesta (erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa): Lisää lääkäreitä ja koulutusta lääkäreille todistusten täyttämisestä? • Unohduksesta: Esim. olosuhteiden muutoksen ilmoittamatta jättäminen asumistuessa: Harvemmin ilmoituksia? • Etuuksien tasosta: Työmarkkinatuen/asumistuen korjaus? • Tiukasta lääketieteellisestä arvioinnista esim. vammaistuki tai työkyvyttömyyseläkkeen hylkääminen: Onko joustonvaraa? • Haastavista asiakastilanteista: Etuudet yksinkertaisemmiksi? 26
  • 27. Voitaisiinko väliinputoamisen estämiseksi ? 27 • Lisätä tiedotusta etuuksista sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille? Ohjausvaikutus asiakkaaseen nähden? • Lisätä tulkkipalveluja maahanmuuttajille? • Vähentää lääkärintodistusten vaatimista joissain etuuksissa? Höllentää lääketieteellisiä kriteereitä tai kustannusvaatimuksia etuuksien saamisen edellytyksenä? (esim. eläkkeensaajien hoitotuki) • Selkeyttää lainsäädäntöä? (esim. tulo- ja perhekäsite asumistuessa) • Hajauttaa terveyspalveluja? (sairausvakuutuksen matkakustannusten nousun hillitsemiseksi) • Nostaa perusturvaa? (erityisesti työmarkkinatuki/asumistuki) • Lisätä etuoikeutettuja tuloja etuuksia määriteltäessä (esim. omaishoidon tuki>< tulojen huomioon otto asumistuessa)
  • 28. Lähteitä • • • • • • • Tuula Helne-Markku Laatu: ”Vääryyskirja” http://hdl.handle.net/10250/3417 Tuuli Hirvilammi-Markku Laatu: ”Toinen vääryyskirja” http://hdl.handle.net/10250/7928 Niemelä-Saari: ”Huono-osaisten hyvinvointi Suomessa” http://hdl.handle.net/10138/40230 Ilpo Airio (Toim.) ”Toimeentulon verkkoa kutomassa. Kansalaisten käsitykset ja odotukset” http://hdl.handle.net/10138/38496 • Anttonen A, Sipilä J. Suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Tampere: Vastapaino, 2000. • Kelan etuusohjeet www.kela.fi 28