SlideShare a Scribd company logo
1 of 12
Download to read offline
Tule mukaan rakentamaan
yhteisvastuun kirkkoa!
SDP:n seurakunta-
vaaliohjelma
2014
2
Uskohyväntekemiseeniskulauseen alla evankelis-luterilaisen
kirkon seurakuntien seurakuntaneuvostojen maallikkojäsenet ja
kirkkovaltuuston jäsenet valitaan jäsenvaalilla neljäksi vuodeksi
syksyllä 2014. Kirkon jäsen on 16-vuotiaana äänioikeutettu ja
18-vuotiaana vaalikelpoinen ehdokkaaksi
siinä seurakunnassa, jossa hän asuu.
Sosialidemokraatit haluavat kutsua kirkkoon kuuluvia jäseniään
mukaan kirkon toimintaan ja vaikuttamaan sekä paikallisesti että
laajemmin kirkon piirissä. Nyt valittavat luottamushenkilöt ovat
maallikkoäänioikeutettuja seuraavissa hiippakuntavaltuusto- ja
kirkolliskokousedustajavaalissa, joten paikallisilla valinnoilla
vaikutetaan välillisesti myös koko kirkon linjaan ja uudistumiseen.
Sosialidemokraattisetehdokkaattoimivatkirkossasenpuolesta,että
- kukaan ei jää yksin
- heikoimmista huolehditaan
- kaikki ovat kutsuttuja yhdenvertaisina seurakuntalaisina
Tule mukaan
rakentamaan
yhteisvastuun
kirkkoa!
ME
SOSIALIDEMOKRAATIT
AJATTELEMME
KIRKON ARVOTEHTÄVÄSTÄ
SIVU 4
KIRKON TEHTÄVÄSTÄ HYVINVOINTIVALTIOSSA
SIVU 5
KIRKON KANSAINVÄLISESTÄ TEHTÄVÄSTÄ
SIVU 5
KIRKON KULTTUURITEHTÄVÄSTÄ
SIVU 6
SEURAKUNTIEN VIESTINNÄSTÄ
SIVU 6
SEURAKUNNAN JA KUNNAN YHTEISTYÖSTÄ
SIVU 7
KIRKON KERHOTOIMINNASTA
SIVU 7
MAAHANMUUTOSTA
SIVU 8
VASTUUSTA LUOMAKUNNASTA
SIVU 8
TYÖELÄMÄSTÄ
SIVU 9
KIRKON HALLINNOSTA
SIVU 10
1.
2.
3.
4.
8.
9.
10.
5.
6.
7.
11.
KIRKON
ARVOTEHTÄVÄSTÄ
1”SUOMEN EVANKELIS-
LUTERILAINEN KIRKKO
ON KANSANKIRKKO,
JONKA KESKEINEN
TEHTÄVÄ ON
HENGELLINEN
TEHTÄVÄ.”
Suomen evankelis-luterilainen kirkko
on kansankirkko, jonka keskeinen
tehtävä on hengellinen tehtävä. Siinä
työssä jumalanpalvelusten, julistus- ja
kasvatustyön rinnalla merkittävä ase-
ma on myös kirkollisilla toimituksilla:
kasteella ja konfirmaatiolla.
Kirkko auttaa ja tukee kaikkia ihmisiä
niissä elämänpiireissä, joissa he luonnostaan ovat. Kirkon oma keskei-
nen arvo, jonka se tuo yhä kovenevan kilpailun maailmaan, on armo.
Sen vastaanottamisesta nousee sekä toisten että myös
itsensä armahtaminen.
Yhteiskunnan kannalta ei ole yhdentekevää, millaista pelastusta sen
kansalaisille tarjotaan ja millaista he etsivät. Me torjumme uskonnon
käyttämisen ihmisten alistamiseen, hallitsemiseen
ja taloudelliseen hyväksikäyttöön.
Meille kirkko on armon ja sovituksen sekä keskinäisen solidaarisuu-
den, suvaitsevuuden ja kunnioituksen edistäjä.
4
2Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa heikoista huolehtiminen on
ensi sijassa julkisen vallan velvollisuus. Kirkon diakonialle on taattava
mahdollisuudet huolehtia niistä, joita yhteiskunnan turvaverkot eivät
kulloisessakin tilanteessa tavoita.
Seurakuntien käytännön apu auttaa monia kaikkein heikoimmassa
asemassa olevia. Yksinäisyys ja juurettomuus ovat kipeitä asioita.
Surun ja vastoinkäymisten kohdatessa ketään lohdutusta kaipaavaa ei
jätetä yksin.
5
KIRKON TEHTÄVÄSTÄ
HYVINVOINTIVALTIOSSA
Jokaisen seurakunnan tulee toteuttaa kansainvälistä tehtäväänsä
evankeliumia levittämällä, tasavertaisia mahdollisuuksia edistämällä ja
rauhaa rakentamalla.
3 KIRKON
KANSAINVÄLISESTÄ
TEHTÄVÄSTÄ
KIRKON
KULTTUURITEHTÄVÄSTÄ
4Seurakunnat ovat tärkeitä kulttuurivaikuttajia alueellaan. Ilman nii-
den panosta suomalainen kulttuurielämä on paljon köyhempi. Val-
tiovallan tulee huolehtia siitä, että seurakunnilla on riittävät resurssit
lainsäädännön niiltä edellyttämien kulttuuritehtävien hoitamiseen:
mm. kulttuurihistorialliset rakennukset, hautaus- ja
hautausmaakulttuuri.
6
SEURAKUNTIEN
VIESTINNÄSTÄ
5Viestinnän on helpotettava seurakuntalaisten mukaan tuloa, hou-
kuteltava ylittämään seurakunnan matala kynnys. Avoin hallinto
edellyttää, että seurakuntalaiset saavat tietoa valmistelussa olevista
päätöksistä niin aikaisin, että he voivat niihin vaikuttaa. Jokaisen on
tunnettava olevansa tervetullut seurakunnan vapaaehtoistyöhön.
Maallikoilla on seurakunnassa tärkeä rooli. Kirkko on lähimmäisen
palvelija ja hyvän tekijä. Tähän työhön tarvitaan meitä kaikkia.
SEURAKUNNAN
JA KUNNAN
YHTEISTYÖSTÄ6
Seurakuntien ja kuntien tulee olla ennakkoluulottomasti avoimia
yhteistyölle. Olennaista on yhteistyö koulujen kanssa sekä
sosiaalitoimessa.
7
KIRKON
KERHOTOIMINNASTA
7Kirkon kerho- ja nuorisotoiminta on osa suomalaista kirkollista
kulttuuria. Pyhäkoulut, lasten- ja nuorten kerhot ja partiotoiminnan
tukeminen ovat arvokas osa kirkon kasvatustyötä. Tämä työ tarvit-
see vahvan tuen jatkossakin.
MAAHANMUUTOSTA
8Maahanmuutto on rikkaus. Se lisää yhteiskuntamme monimuotoi-
suutta ja uskonnon merkitystä yhteiskunnassa. Seurakuntien tulee
olla avoimia maahanmuuttajille. Seurakunnat ovat hyviä yhteisöjä
ystävyyssuhteiden rakentamiseen.
Maahanmuuttajille on oltava oikeus tutustua suomalaiseen perin-
teeseen ja myös suomalaiseen uskonnollisuuteen. Seurakunnilla on
erinomaiset mahdollisuudet edistää paikallistasolla
uskontojen välistä keskustelua.
8
VASTUUSTA
LUOMAKUNNASTA
9Jokaisen seurakunnan tulee hakea kirkon ympäristödiplomia
ja pitää sen velvoitteista
kiinni. Energian kulutusta on vähennettävä sekä korjauksin että
kiinteistökantaa vähentämällä. Uusiutuvan energian käyttö
on asetettava ensisijalle.
TYÖELÄMÄSTÄ
10Seurakuntien tulee pyrkiä työl-
listämään vaikeasti työllistyviä.
Mahdollisuuksia sosiaalisten
yritysten käyttöön on hyödyn-
nettävä. Seurakuntien tulee
kantaa vastuuta nuorisotakuun
toteutumisesta.
Työnsä vuoksi yrittäjien ja epä-
säännöllistä työtä tekevien ei
ole aina helppoa olla mukana
seurakunnan normaalissa toi-
minnassa. Tämä tulee huomioi-
da toimintojen suunnittelussa.
Seurakunnat ovat monialaisia työpaikkoja ja niissä työn kehittämi-
seen ja työilmapiiriin on kiinnitettävä huomiota. Kirkon julkisoikeu-
dellinen asema on seurakunnan työntekijöiden kannalta
turvaava tekijä.
Motivoituneet ja työssä jaksavat työntekijät välittävät kirkon sano-
maa ympäröivään yhteiskuntaan.
9
”TYÖNSÄ VUOKSI
YRITTÄJIEN JA
EPÄSÄÄNNÖLLISTÄ
TYÖTÄ TEKEVIEN EI OLE
AINA HELPPOA OLLA
MUKANA SEURAKUNNAN
NORMAALISSA
TOIMINNASSA. TÄMÄ TULEE
HUOMIOIDA TOIMINTOJEN
SUUNNITTELUSSA.”
KIRKON
HALLINNOSTA
11Nopean muutoksena maailmassa
nuorten näkökannat ovat arvok-
kaita päätöksenteossa. Niille on
annettava tilaa.
Seurakuntien hallinnon tulee
olla seurakuntalaisten toimin-
nan mahdollistaja. Seurakunnan
omistajuus kuuluu seurakun-
talaisille. Niinpä maallikkojen
merkitystä on edelleen edistet-
tävä: maallikko kirkko/seurakuntaneuvoston puheenjohtajana ja
kirkkoherran valitseminen kansanäänestyksellä on oltava ensisijai-
nen käytäntö. Kirkolliskokouksen määräenemmistösäännöksiä on
helpotettava.
Käynnissä oleva seurakuntien rakenneuudistus toteutuessaan lisää
kirkon riippumattomuutta kuntarakenteesta. Se myös antaa seu-
rakunnille kirkossakäyntialueina hyvät mahdollisuudet vahvistaa
paikallisidentiteettiä ja lähidemokratiaa.
SDP - hyvän tekijöiden kansankirkollinen ääni
10
Ulkoasu ja taitto: Anneli Velho 5.5.2014
”SEURAKUNTIEN
HALLINNON TULEE OLLA
SEURAKUNTALAISTEN
TOIMINNAN
MAHDOLLISTAJA.
SEURAKUNNAN
OMISTAJUUS KUULUU
SEURAKUNTALAISILLE.”
11
SEURAKUNTAVAALIT 2014
TULE MUKAAN RAKENTAMAAN
YHTEISVASTUUN KIRKKOA!
Vaalien tärkeät päivämäärät
31.5. Kirkkovaltuusto/seurakuntaneuvosto valitsee
vaalilautakunnan 31.5.2014 mennessä.
1.8. Mennessä on pidettävä vaalilautakunnan ensimmäinen
kokous. Suositus on, että työ aloitettaisiin kuitenkin jo ennen
kesälomakautta.
15.9. Liity kirkkoon 15.9.2014 mennessä, jotta voit asettua
ehdolle seurakuntavaaleissa. Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2014 klo
16.00.
9.11. Kun täytät 16 vuotta viimeistään 9.11.2014, sinulla on
äänioikeus seurakuntavaaleissa.
9.11. Kun täytät 18 vuotta viimeistään 9.11.2014, voit asettua
ehdolle seurakuntavaaleissa.
Ennakkoäänestys ma–pe 27.–31.10.2014
Vaalipäivä su 9.11.2014
SDP
- HYVÄN TEKIJÖIDEN
KANSANKIRKOLLINEN
ÄÄNI
Nimi
Katuosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Syntymäaika
Puhelin
Sähköposti
Allekirjoitus
Haluan liittyä sosialidemokraatteihin.
Lähettäkää minulle lisätietoa
toiminnastanne.
KYLLÄ KIITOS!
Suomen
Sosialidemokraattinen
Puolue
Finlands
Socialdemokratiska Parti
Tunnus 5002381
00003
VASTAUSLÄHETYS
Seurakuntavaalit 2014
ENNAKKOÄÄNESTYS
ma–pe 27.–31.10.2014
VARSINAINEN VAALIPÄIVÄ
su 9.11.2014

More Related Content

Viewers also liked

Scenario pedagogique
Scenario pedagogiqueScenario pedagogique
Scenario pedagogiqueSanaa Allali
 
Solit 2014, Геоанамальные зоны и сейсмоакустика. Субъективный взгляд. Миснико...
Solit 2014, Геоанамальные зоны и сейсмоакустика. Субъективный взгляд. Миснико...Solit 2014, Геоанамальные зоны и сейсмоакустика. Субъективный взгляд. Миснико...
Solit 2014, Геоанамальные зоны и сейсмоакустика. Субъективный взгляд. Миснико...solit
 
Tese volney
Tese volneyTese volney
Tese volneySamuel R
 
воинская обязанность
воинская обязанностьвоинская обязанность
воинская обязанностьRinElen
 
WebShoppers 28th Edition - English Version
WebShoppers 28th Edition - English VersionWebShoppers 28th Edition - English Version
WebShoppers 28th Edition - English VersionRomero Rodrigues
 

Viewers also liked (7)

Scenario pedagogique
Scenario pedagogiqueScenario pedagogique
Scenario pedagogique
 
Resume (1)
Resume (1)Resume (1)
Resume (1)
 
Ocean download.com.vn
Ocean download.com.vnOcean download.com.vn
Ocean download.com.vn
 
Solit 2014, Геоанамальные зоны и сейсмоакустика. Субъективный взгляд. Миснико...
Solit 2014, Геоанамальные зоны и сейсмоакустика. Субъективный взгляд. Миснико...Solit 2014, Геоанамальные зоны и сейсмоакустика. Субъективный взгляд. Миснико...
Solit 2014, Геоанамальные зоны и сейсмоакустика. Субъективный взгляд. Миснико...
 
Tese volney
Tese volneyTese volney
Tese volney
 
воинская обязанность
воинская обязанностьвоинская обязанность
воинская обязанность
 
WebShoppers 28th Edition - English Version
WebShoppers 28th Edition - English VersionWebShoppers 28th Edition - English Version
WebShoppers 28th Edition - English Version
 

Similar to SDP:n seurakuntavaaliohjelma

Tiellä jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäivä
Tiellä  jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäiväTiellä  jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäivä
Tiellä jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäiväSimo Lampela
 
Jp päivä muuramessa ja alajärvellä 2013
Jp päivä muuramessa ja alajärvellä 2013Jp päivä muuramessa ja alajärvellä 2013
Jp päivä muuramessa ja alajärvellä 2013Simo Lampela
 
Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013
Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013
Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013Simo Lampela
 
Toimintaa (i osa compressed)
Toimintaa (i osa compressed)Toimintaa (i osa compressed)
Toimintaa (i osa compressed)teemujoe
 
Ihan ihmiselle mahollista 13.2.2015 - Jaetut eväät
Ihan ihmiselle mahollista 13.2.2015 -  Jaetut eväätIhan ihmiselle mahollista 13.2.2015 -  Jaetut eväät
Ihan ihmiselle mahollista 13.2.2015 - Jaetut eväätMuuramen seurakunta
 
PTK - poikien ja tyttöjen keskus
PTK - poikien ja tyttöjen keskusPTK - poikien ja tyttöjen keskus
PTK - poikien ja tyttöjen keskusJuha Kinanen
 
Eväät levällään pe 13.2.2015
Eväät levällään pe 13.2.2015Eväät levällään pe 13.2.2015
Eväät levällään pe 13.2.2015Muuramen seurakunta
 
Seurakuntavaalit ja luottamushenkilökoulutus, Kirkkopalvelut 2010
Seurakuntavaalit ja luottamushenkilökoulutus, Kirkkopalvelut 2010Seurakuntavaalit ja luottamushenkilökoulutus, Kirkkopalvelut 2010
Seurakuntavaalit ja luottamushenkilökoulutus, Kirkkopalvelut 2010sirpakirkko
 
Tajun paikka -maaseutuajattelun foorumit 2011
Tajun paikka -maaseutuajattelun foorumit 2011Tajun paikka -maaseutuajattelun foorumit 2011
Tajun paikka -maaseutuajattelun foorumit 2011Sitra Maamerkit
 
2012-11-24 Tavoittavan työn kehittäminen
2012-11-24 Tavoittavan työn kehittäminen2012-11-24 Tavoittavan työn kehittäminen
2012-11-24 Tavoittavan työn kehittäminenJari Niemi
 
Lähetysrahat23092013(korjattu)
Lähetysrahat23092013(korjattu)Lähetysrahat23092013(korjattu)
Lähetysrahat23092013(korjattu)Kirkonkellari
 
Some on kirkon toimintaympäristö
Some on kirkon toimintaympäristöSome on kirkon toimintaympäristö
Some on kirkon toimintaympäristöTerhi Paananen
 
Maaliskuun 2012 saarna kartta
Maaliskuun 2012 saarna karttaMaaliskuun 2012 saarna kartta
Maaliskuun 2012 saarna karttaVesa Pöyhtäri
 
Koulu ja seurakunta - toimintaa
Koulu ja seurakunta - toimintaaKoulu ja seurakunta - toimintaa
Koulu ja seurakunta - toimintaanivalansrk
 
Ehtymättömät eväät la 14.2.
Ehtymättömät eväät la 14.2.Ehtymättömät eväät la 14.2.
Ehtymättömät eväät la 14.2.Muuramen seurakunta
 

Similar to SDP:n seurakuntavaaliohjelma (20)

OV0415_low
OV0415_lowOV0415_low
OV0415_low
 
Tiellä jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäivä
Tiellä  jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäiväTiellä  jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäivä
Tiellä jumalanpalvelushankkeen lapuan hiippakunnan seminaaripäivä
 
Kirsi Moisander alueverkostot 20.9.2017
Kirsi Moisander alueverkostot 20.9.2017Kirsi Moisander alueverkostot 20.9.2017
Kirsi Moisander alueverkostot 20.9.2017
 
Jp päivä muuramessa ja alajärvellä 2013
Jp päivä muuramessa ja alajärvellä 2013Jp päivä muuramessa ja alajärvellä 2013
Jp päivä muuramessa ja alajärvellä 2013
 
Vantaan Lauri -lehti - Kaupunki keskelle kirkkoa
Vantaan Lauri -lehti - Kaupunki keskelle kirkkoaVantaan Lauri -lehti - Kaupunki keskelle kirkkoa
Vantaan Lauri -lehti - Kaupunki keskelle kirkkoa
 
rippikoulu / diakonia
rippikoulu / diakoniarippikoulu / diakonia
rippikoulu / diakonia
 
Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013
Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013
Vierailu All Saints Woodford Wells seurakuntaan Lontooseen 5/2013
 
Toimintaa (i osa compressed)
Toimintaa (i osa compressed)Toimintaa (i osa compressed)
Toimintaa (i osa compressed)
 
Ihan ihmiselle mahollista 13.2.2015 - Jaetut eväät
Ihan ihmiselle mahollista 13.2.2015 -  Jaetut eväätIhan ihmiselle mahollista 13.2.2015 -  Jaetut eväät
Ihan ihmiselle mahollista 13.2.2015 - Jaetut eväät
 
Lähetysrahat
LähetysrahatLähetysrahat
Lähetysrahat
 
PTK - poikien ja tyttöjen keskus
PTK - poikien ja tyttöjen keskusPTK - poikien ja tyttöjen keskus
PTK - poikien ja tyttöjen keskus
 
Eväät levällään pe 13.2.2015
Eväät levällään pe 13.2.2015Eväät levällään pe 13.2.2015
Eväät levällään pe 13.2.2015
 
Seurakuntavaalit ja luottamushenkilökoulutus, Kirkkopalvelut 2010
Seurakuntavaalit ja luottamushenkilökoulutus, Kirkkopalvelut 2010Seurakuntavaalit ja luottamushenkilökoulutus, Kirkkopalvelut 2010
Seurakuntavaalit ja luottamushenkilökoulutus, Kirkkopalvelut 2010
 
Tajun paikka -maaseutuajattelun foorumit 2011
Tajun paikka -maaseutuajattelun foorumit 2011Tajun paikka -maaseutuajattelun foorumit 2011
Tajun paikka -maaseutuajattelun foorumit 2011
 
2012-11-24 Tavoittavan työn kehittäminen
2012-11-24 Tavoittavan työn kehittäminen2012-11-24 Tavoittavan työn kehittäminen
2012-11-24 Tavoittavan työn kehittäminen
 
Lähetysrahat23092013(korjattu)
Lähetysrahat23092013(korjattu)Lähetysrahat23092013(korjattu)
Lähetysrahat23092013(korjattu)
 
Some on kirkon toimintaympäristö
Some on kirkon toimintaympäristöSome on kirkon toimintaympäristö
Some on kirkon toimintaympäristö
 
Maaliskuun 2012 saarna kartta
Maaliskuun 2012 saarna karttaMaaliskuun 2012 saarna kartta
Maaliskuun 2012 saarna kartta
 
Koulu ja seurakunta - toimintaa
Koulu ja seurakunta - toimintaaKoulu ja seurakunta - toimintaa
Koulu ja seurakunta - toimintaa
 
Ehtymättömät eväät la 14.2.
Ehtymättömät eväät la 14.2.Ehtymättömät eväät la 14.2.
Ehtymättömät eväät la 14.2.
 

More from SDP

Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksia
Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksiaVarhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksia
Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksiaSDP
 
SDP - Yleisturva
SDP - YleisturvaSDP - Yleisturva
SDP - YleisturvaSDP
 
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksiVerot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksiSDP
 
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?SDP
 
SDP:n perhevapaamalli
SDP:n perhevapaamalliSDP:n perhevapaamalli
SDP:n perhevapaamalliSDP
 
SDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksi
SDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksiSDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksi
SDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksiSDP
 
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksiSDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksiSDP
 
Nuorisotakuu 2.0
Nuorisotakuu 2.0Nuorisotakuu 2.0
Nuorisotakuu 2.0SDP
 
SDP:n koulutuspoliittinen ohjelma
SDP:n koulutuspoliittinen ohjelmaSDP:n koulutuspoliittinen ohjelma
SDP:n koulutuspoliittinen ohjelmaSDP
 
SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen
SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminenSDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen
SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminenSDP
 
SDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP - Kymmenen työllisyystoimeaSDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP - Kymmenen työllisyystoimeaSDP
 
SDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliikeSDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliikeSDP
 
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelmaSDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelmaSDP
 
10 ideaa Suomelle
10 ideaa Suomelle10 ideaa Suomelle
10 ideaa SuomelleSDP
 
SDP ja omistajapolitiikka
SDP ja omistajapolitiikkaSDP ja omistajapolitiikka
SDP ja omistajapolitiikkaSDP
 
Sosiaaliturva
SosiaaliturvaSosiaaliturva
SosiaaliturvaSDP
 
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016SDP
 
Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus SDP
 
SDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteliSDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteliSDP
 
Järkihankkeet
JärkihankkeetJärkihankkeet
JärkihankkeetSDP
 

More from SDP (20)

Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksia
Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksiaVarhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksia
Varhaiskasvatuslaki tarvitsee merkittäviä parannuksia
 
SDP - Yleisturva
SDP - YleisturvaSDP - Yleisturva
SDP - Yleisturva
 
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksiVerot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
Verot Suomeen - Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi
 
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
SDP - Mistä hallintarekisteröinnissä on kysymys?
 
SDP:n perhevapaamalli
SDP:n perhevapaamalliSDP:n perhevapaamalli
SDP:n perhevapaamalli
 
SDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksi
SDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksiSDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksi
SDP:n ehdotukset sote-yritysten verovälttelyn torjumiseksi
 
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksiSDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
SDP:n vaihtoehto talouden ja työllisyyden parantamiseksi
 
Nuorisotakuu 2.0
Nuorisotakuu 2.0Nuorisotakuu 2.0
Nuorisotakuu 2.0
 
SDP:n koulutuspoliittinen ohjelma
SDP:n koulutuspoliittinen ohjelmaSDP:n koulutuspoliittinen ohjelma
SDP:n koulutuspoliittinen ohjelma
 
SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen
SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminenSDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen
SDP - Sosiaali ja terveyspalveluiden uudistaminen
 
SDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP - Kymmenen työllisyystoimeaSDP - Kymmenen työllisyystoimea
SDP - Kymmenen työllisyystoimea
 
SDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliikeSDP - Verotuksen korjausliike
SDP - Verotuksen korjausliike
 
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelmaSDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
SDP - Pitkäaikaistyöttömyyden taittamisohjelma
 
10 ideaa Suomelle
10 ideaa Suomelle10 ideaa Suomelle
10 ideaa Suomelle
 
SDP ja omistajapolitiikka
SDP ja omistajapolitiikkaSDP ja omistajapolitiikka
SDP ja omistajapolitiikka
 
Sosiaaliturva
SosiaaliturvaSosiaaliturva
Sosiaaliturva
 
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
SDP:n vaihtoehtobudjetti 2016
 
Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus Sdp ja soteuudistus
Sdp ja soteuudistus
 
SDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteliSDP:n työllistämisseteli
SDP:n työllistämisseteli
 
Järkihankkeet
JärkihankkeetJärkihankkeet
Järkihankkeet
 

SDP:n seurakuntavaaliohjelma

  • 1. Tule mukaan rakentamaan yhteisvastuun kirkkoa! SDP:n seurakunta- vaaliohjelma 2014
  • 2. 2 Uskohyväntekemiseeniskulauseen alla evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien seurakuntaneuvostojen maallikkojäsenet ja kirkkovaltuuston jäsenet valitaan jäsenvaalilla neljäksi vuodeksi syksyllä 2014. Kirkon jäsen on 16-vuotiaana äänioikeutettu ja 18-vuotiaana vaalikelpoinen ehdokkaaksi siinä seurakunnassa, jossa hän asuu. Sosialidemokraatit haluavat kutsua kirkkoon kuuluvia jäseniään mukaan kirkon toimintaan ja vaikuttamaan sekä paikallisesti että laajemmin kirkon piirissä. Nyt valittavat luottamushenkilöt ovat maallikkoäänioikeutettuja seuraavissa hiippakuntavaltuusto- ja kirkolliskokousedustajavaalissa, joten paikallisilla valinnoilla vaikutetaan välillisesti myös koko kirkon linjaan ja uudistumiseen. Sosialidemokraattisetehdokkaattoimivatkirkossasenpuolesta,että - kukaan ei jää yksin - heikoimmista huolehditaan - kaikki ovat kutsuttuja yhdenvertaisina seurakuntalaisina Tule mukaan rakentamaan yhteisvastuun kirkkoa!
  • 3. ME SOSIALIDEMOKRAATIT AJATTELEMME KIRKON ARVOTEHTÄVÄSTÄ SIVU 4 KIRKON TEHTÄVÄSTÄ HYVINVOINTIVALTIOSSA SIVU 5 KIRKON KANSAINVÄLISESTÄ TEHTÄVÄSTÄ SIVU 5 KIRKON KULTTUURITEHTÄVÄSTÄ SIVU 6 SEURAKUNTIEN VIESTINNÄSTÄ SIVU 6 SEURAKUNNAN JA KUNNAN YHTEISTYÖSTÄ SIVU 7 KIRKON KERHOTOIMINNASTA SIVU 7 MAAHANMUUTOSTA SIVU 8 VASTUUSTA LUOMAKUNNASTA SIVU 8 TYÖELÄMÄSTÄ SIVU 9 KIRKON HALLINNOSTA SIVU 10 1. 2. 3. 4. 8. 9. 10. 5. 6. 7. 11.
  • 4. KIRKON ARVOTEHTÄVÄSTÄ 1”SUOMEN EVANKELIS- LUTERILAINEN KIRKKO ON KANSANKIRKKO, JONKA KESKEINEN TEHTÄVÄ ON HENGELLINEN TEHTÄVÄ.” Suomen evankelis-luterilainen kirkko on kansankirkko, jonka keskeinen tehtävä on hengellinen tehtävä. Siinä työssä jumalanpalvelusten, julistus- ja kasvatustyön rinnalla merkittävä ase- ma on myös kirkollisilla toimituksilla: kasteella ja konfirmaatiolla. Kirkko auttaa ja tukee kaikkia ihmisiä niissä elämänpiireissä, joissa he luonnostaan ovat. Kirkon oma keskei- nen arvo, jonka se tuo yhä kovenevan kilpailun maailmaan, on armo. Sen vastaanottamisesta nousee sekä toisten että myös itsensä armahtaminen. Yhteiskunnan kannalta ei ole yhdentekevää, millaista pelastusta sen kansalaisille tarjotaan ja millaista he etsivät. Me torjumme uskonnon käyttämisen ihmisten alistamiseen, hallitsemiseen ja taloudelliseen hyväksikäyttöön. Meille kirkko on armon ja sovituksen sekä keskinäisen solidaarisuu- den, suvaitsevuuden ja kunnioituksen edistäjä. 4
  • 5. 2Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa heikoista huolehtiminen on ensi sijassa julkisen vallan velvollisuus. Kirkon diakonialle on taattava mahdollisuudet huolehtia niistä, joita yhteiskunnan turvaverkot eivät kulloisessakin tilanteessa tavoita. Seurakuntien käytännön apu auttaa monia kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Yksinäisyys ja juurettomuus ovat kipeitä asioita. Surun ja vastoinkäymisten kohdatessa ketään lohdutusta kaipaavaa ei jätetä yksin. 5 KIRKON TEHTÄVÄSTÄ HYVINVOINTIVALTIOSSA Jokaisen seurakunnan tulee toteuttaa kansainvälistä tehtäväänsä evankeliumia levittämällä, tasavertaisia mahdollisuuksia edistämällä ja rauhaa rakentamalla. 3 KIRKON KANSAINVÄLISESTÄ TEHTÄVÄSTÄ
  • 6. KIRKON KULTTUURITEHTÄVÄSTÄ 4Seurakunnat ovat tärkeitä kulttuurivaikuttajia alueellaan. Ilman nii- den panosta suomalainen kulttuurielämä on paljon köyhempi. Val- tiovallan tulee huolehtia siitä, että seurakunnilla on riittävät resurssit lainsäädännön niiltä edellyttämien kulttuuritehtävien hoitamiseen: mm. kulttuurihistorialliset rakennukset, hautaus- ja hautausmaakulttuuri. 6 SEURAKUNTIEN VIESTINNÄSTÄ 5Viestinnän on helpotettava seurakuntalaisten mukaan tuloa, hou- kuteltava ylittämään seurakunnan matala kynnys. Avoin hallinto edellyttää, että seurakuntalaiset saavat tietoa valmistelussa olevista päätöksistä niin aikaisin, että he voivat niihin vaikuttaa. Jokaisen on tunnettava olevansa tervetullut seurakunnan vapaaehtoistyöhön. Maallikoilla on seurakunnassa tärkeä rooli. Kirkko on lähimmäisen palvelija ja hyvän tekijä. Tähän työhön tarvitaan meitä kaikkia.
  • 7. SEURAKUNNAN JA KUNNAN YHTEISTYÖSTÄ6 Seurakuntien ja kuntien tulee olla ennakkoluulottomasti avoimia yhteistyölle. Olennaista on yhteistyö koulujen kanssa sekä sosiaalitoimessa. 7 KIRKON KERHOTOIMINNASTA 7Kirkon kerho- ja nuorisotoiminta on osa suomalaista kirkollista kulttuuria. Pyhäkoulut, lasten- ja nuorten kerhot ja partiotoiminnan tukeminen ovat arvokas osa kirkon kasvatustyötä. Tämä työ tarvit- see vahvan tuen jatkossakin.
  • 8. MAAHANMUUTOSTA 8Maahanmuutto on rikkaus. Se lisää yhteiskuntamme monimuotoi- suutta ja uskonnon merkitystä yhteiskunnassa. Seurakuntien tulee olla avoimia maahanmuuttajille. Seurakunnat ovat hyviä yhteisöjä ystävyyssuhteiden rakentamiseen. Maahanmuuttajille on oltava oikeus tutustua suomalaiseen perin- teeseen ja myös suomalaiseen uskonnollisuuteen. Seurakunnilla on erinomaiset mahdollisuudet edistää paikallistasolla uskontojen välistä keskustelua. 8 VASTUUSTA LUOMAKUNNASTA 9Jokaisen seurakunnan tulee hakea kirkon ympäristödiplomia ja pitää sen velvoitteista kiinni. Energian kulutusta on vähennettävä sekä korjauksin että kiinteistökantaa vähentämällä. Uusiutuvan energian käyttö on asetettava ensisijalle.
  • 9. TYÖELÄMÄSTÄ 10Seurakuntien tulee pyrkiä työl- listämään vaikeasti työllistyviä. Mahdollisuuksia sosiaalisten yritysten käyttöön on hyödyn- nettävä. Seurakuntien tulee kantaa vastuuta nuorisotakuun toteutumisesta. Työnsä vuoksi yrittäjien ja epä- säännöllistä työtä tekevien ei ole aina helppoa olla mukana seurakunnan normaalissa toi- minnassa. Tämä tulee huomioi- da toimintojen suunnittelussa. Seurakunnat ovat monialaisia työpaikkoja ja niissä työn kehittämi- seen ja työilmapiiriin on kiinnitettävä huomiota. Kirkon julkisoikeu- dellinen asema on seurakunnan työntekijöiden kannalta turvaava tekijä. Motivoituneet ja työssä jaksavat työntekijät välittävät kirkon sano- maa ympäröivään yhteiskuntaan. 9 ”TYÖNSÄ VUOKSI YRITTÄJIEN JA EPÄSÄÄNNÖLLISTÄ TYÖTÄ TEKEVIEN EI OLE AINA HELPPOA OLLA MUKANA SEURAKUNNAN NORMAALISSA TOIMINNASSA. TÄMÄ TULEE HUOMIOIDA TOIMINTOJEN SUUNNITTELUSSA.”
  • 10. KIRKON HALLINNOSTA 11Nopean muutoksena maailmassa nuorten näkökannat ovat arvok- kaita päätöksenteossa. Niille on annettava tilaa. Seurakuntien hallinnon tulee olla seurakuntalaisten toimin- nan mahdollistaja. Seurakunnan omistajuus kuuluu seurakun- talaisille. Niinpä maallikkojen merkitystä on edelleen edistet- tävä: maallikko kirkko/seurakuntaneuvoston puheenjohtajana ja kirkkoherran valitseminen kansanäänestyksellä on oltava ensisijai- nen käytäntö. Kirkolliskokouksen määräenemmistösäännöksiä on helpotettava. Käynnissä oleva seurakuntien rakenneuudistus toteutuessaan lisää kirkon riippumattomuutta kuntarakenteesta. Se myös antaa seu- rakunnille kirkossakäyntialueina hyvät mahdollisuudet vahvistaa paikallisidentiteettiä ja lähidemokratiaa. SDP - hyvän tekijöiden kansankirkollinen ääni 10 Ulkoasu ja taitto: Anneli Velho 5.5.2014 ”SEURAKUNTIEN HALLINNON TULEE OLLA SEURAKUNTALAISTEN TOIMINNAN MAHDOLLISTAJA. SEURAKUNNAN OMISTAJUUS KUULUU SEURAKUNTALAISILLE.”
  • 11. 11 SEURAKUNTAVAALIT 2014 TULE MUKAAN RAKENTAMAAN YHTEISVASTUUN KIRKKOA! Vaalien tärkeät päivämäärät 31.5. Kirkkovaltuusto/seurakuntaneuvosto valitsee vaalilautakunnan 31.5.2014 mennessä. 1.8. Mennessä on pidettävä vaalilautakunnan ensimmäinen kokous. Suositus on, että työ aloitettaisiin kuitenkin jo ennen kesälomakautta. 15.9. Liity kirkkoon 15.9.2014 mennessä, jotta voit asettua ehdolle seurakuntavaaleissa. Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2014 klo 16.00. 9.11. Kun täytät 16 vuotta viimeistään 9.11.2014, sinulla on äänioikeus seurakuntavaaleissa. 9.11. Kun täytät 18 vuotta viimeistään 9.11.2014, voit asettua ehdolle seurakuntavaaleissa. Ennakkoäänestys ma–pe 27.–31.10.2014 Vaalipäivä su 9.11.2014
  • 12. SDP - HYVÄN TEKIJÖIDEN KANSANKIRKOLLINEN ÄÄNI Nimi Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka Syntymäaika Puhelin Sähköposti Allekirjoitus Haluan liittyä sosialidemokraatteihin. Lähettäkää minulle lisätietoa toiminnastanne. KYLLÄ KIITOS! Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Finlands Socialdemokratiska Parti Tunnus 5002381 00003 VASTAUSLÄHETYS Seurakuntavaalit 2014 ENNAKKOÄÄNESTYS ma–pe 27.–31.10.2014 VARSINAINEN VAALIPÄIVÄ su 9.11.2014