1. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa
Kuopio 29.1.2014
1
Oppimisen tulevaisuus
Jorma Enkenberg
professori emeritus
Savonlinna
”Teachers and students are now psychologically,
if not literally being pushed out of school.”
(Fullan & Langworthy, 2013)
Koululaitos on kriisissä. Näin väittävät monien muiden tavoin mm. Michael
Fullan ja Maria Langworthy (2013) kirjoittamassaan raportissa ”Towards a New
End: New Pedagogies for Deep Learning”. Keskeisinä kriisiytymisen merkkeinä
he pitävät mm. oppilaiden kasvavaa sitoutumattomuutta koulussa tapahtuvaan
oppimiseen, yleistä viihtymättömyyttä koulussa sekä opettajien kasvavaa
turhautumista. Tutkimusten mukaan sitoutumattomuus oppimiseen sekä
viihtymättömyys myös kasvavat siirryttäessä koulussa ylemmille luokille.
Vastaavasti opettajien tyytymättömyys työhönsä näyttää tutkimusten valossa
kaiken aikaa lisääntyvän.
Tunnetusti oppilaamme eivät viihdy kouluissamme. Edellä kuvatun kaltaista
kriisiytymisprosessia, ei kuitenkaan meillä ole laajassa mitassa identifioitu eikä
tutkimustuloksia ilmiöstä ole löydettävissä. Sen sijaan keskustelu koulumme
tilasta ja suunnasta on viime aikoina käynyt varsin kiivaana. Keskusteluun ovat
osallistuneet sekä opettajat, vanhemmat että oppilaat. Keskustelussa ei ole
juurikaan esitetty vaatimuksia uudistaa (vrt, Fullan ja Langworthy)
koulujärjestelmämme pedagogista perustaa.
Keskustelussa on lähinnä puututtu nykykoulussa vallitsevaan kuriin, kritikoitu
sen kasvatus- ja oppimistavoitteita suhteessa siihen, mitä tulevaisuus
kansalaisilta edellyttää, kritikoitu koulussa opetettavia oppiaineita sekä oltu
huolestuneita koulumme oppimistulosten kehittymisestä (vrt. PISA) mm..
Näyttää siltä, että olemme etenemässä pienten muutosten polkua tulevaisuuden
koulun rakennustyössä. Tätä kehityspolkua kuvaavat hyvin meneillään olevat
perus- ja lukio-asteen opetussuunnitelmien uudistamishankkeet.
Tutkijan näkökulmasta tarkasteltuna opetusta ja kasvatusta koskevien
muutosten ja kehittämistoimien tulisi ankkuroitua yleisesti hyväksyttyihin
oppimistavoitteisiin sekä oppimistutkimuksen rakentamiin elinvoimaisiin
tulkintoihin siitä, miten ihminen oppii parhaiten ja miten ihminen tulee tietämään
asioita. Viime aikoina tulevaisuuden koulun kehityssuuntaa ovat nousseet
määrittämään vaatimukset tarkastella koulujärjestelmiä myös systeemisestä
sekä globaalista näkökulmista.
Viimeksi mainittu vaatimus perustuu jokaisen havaittavissa olevaan ja
jokapäiväiseen elämäämme yhä enemmän vaikuttavaan ilmiöön:
internetteknologia kaikkine palveluineen sekä ongelmineen ovat yhdistäneet
meidät ennen näkemättömällä tavalla, jolla on jo ollut ja tulee jatkossa olemaan
väistämättä vaikutuksia jokaisen maan kasvatus- ja opetustoimintaan. Olemme
kaikki kasvamassa määrin samassa veneessä ja riippuvaisia toisistamme.
Taloutemme kehittyminen ja hyvinvointimme tulevaisuudessa perustuu
tosiasialliseen osaamiseemme, kykyymme innovoida, globaaleihin markkinoihin
sekä soveltamiimme teknologioihin. Tästä seuraa, että näiden peruslähtökohtien
2. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa
Kuopio 29.1.2014
2
ja tosiasioiden tulisi myös ohjata koulujemme pedagogisia valintoja. Koulun
tehtävänä tulee jatkossakin olemaan kasvattaa kansalaisia, jotka kykenevät
kohtaamaan ulkoisen todellisuuden, tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa
sekä kehittymään ihmisenä.
Tulevaisuuden oppimistavoitteista
Tulevaisuuden yhteiskunnan edellyttämiä taitoja on pohdittu monissa
kansainvälisissä työryhmissä. ATC21S-projekti edustaa niistä kenties kaikkein
kunnianhimoisinta ja tunnetuinta. Siinä on ollut mukana noin 250 tutkijaa yli 60
eri instituutiosta ympäri maailmaa - myös Suomesta. Monitieteinen työryhmä on
päätynyt luokittelemaan tulevaisuuden taidot neljään kategoriaan: ajattelutavat,
työskentelytavat, työskentelyn välineet sekä maailmassa elämisen taidot.
Ajattelutavoissa painottuvat luovuus, kriittinen ajattelu, ongelmanratkaisu,
päätöksenteko ja oppiminen. Kommunikointi ja kollaboraatio edustavat
työskentelytaitoja. Työskentelyvälineinä taas toimivat tieto- ja viestintätekniikka
sekä informaation lukutaito. Elämisen taidoiksi työryhmä on päätynyt
ehdottamaan kansalaisuutta, elämänuraa sekä henkilökohtaista ja sosiaalista
vastuullisuutta. ATC21S-projektin tulkinta tulevaisuuden taidoista on
vaikuttamassa merkittävällä tavalla eri maissa menossa oleviin
opetussuunnitelmien sekä oppimaisemien uudistamisprosesseihin. Myös meidän
uudistumassa olevissa opetussuunnitelmissa on nähtävissä projektin vaikutus.
Fullan ja Langworthy (2013) menevät ajattelussaan vielä hieman pitemmälle.
Heidän mukaansa tulevaisuuden oppimistavoitteiden asettelussa on
välttämätöntä pyrkiä tavoittelemaan sellaista oppimistoimintaa, joka rakentaa
globaalia kumppanuutta. Opetusta ja kasvatusta tulee uudistaa siten, että
oppijoista kehittyy luovia, verkostoituneita sekä yhteisölliseen
ongelmanratkaisuun kykeneviä, terveitä, onnellisia yksilöitä, jotka kontribuoivat
yhteiseen hyvään tämän päivän ja tulevaisuuden globaalissa, keskinäisessä
riippuvuussuhteessa olevassa maailmassa. Tavoitteena tulee olla syvällinen
oppiminen. Siihen yhdistyviä oppimisen kohteita he erottavat kuusi kappaletta
Näitä ovat luonnekasvatus, kansalaisuus, viestintä, kriittinen ajattelu ja
ongelman ratkaisu, kollaboraatio sekä luovuus ja mielikuvitus.
Luonnekasvatuksen (character education) kohteina ovat heidän mukaansa
rehellisyys, itsesäätely, vastuullisuus, sitkeys, empatia, itseluottamus,
huolehtiminen omasta hyvinvoinnista sekä työurasuuntautuminen ja elämisen
taidot. Vastaavasti kansalaisuus (citizenship) merkitsee tietoa globaalista,
herkkyyttä ja kunnioitusta toisia kulttuureja kohtaan sekä aktiivista
osallistumista kestävän kehityksen edistämiseen. Viestintä (communication)
tarkoittaa suullista ja kirjallista viestintää, jossa hyödynnetään digitaalisia
työvälineitä sekä kuuntelemisen taitoa. Kriittinen ajattelu ja ongelman ratkaisu
(critical thinking and problem solving) merkitsee kriittisyyttä projektien
suunnittelussa ja toteutuksessa, ongelman ratkaisemista, tehokkaiden päätösten
tekemistä hyödyntämällä samalla digitaalisia työvälineitä ja resursseja.
Kollaboraatiossa (collaboration) työskentely tapahtuu työryhmissä, joissa
opitaan toisilta ja jaetaan omaa. Toiminnassa tuodaan lisää toisten ajatuksiin ja
ehdotuksiin, opitaan verkostoitumaan sekä kokemaan yhteenkuuluvuutta ja
myötäelämistä. Luovuus ja mielikuvitus (creativity and imagination) vuorostaan
kehittyvät taloudellisen ja sosiaalisen yritteliäisyyden, uusien ideoiden
tuottamisen ja tavoittelun sekä toiminnan johtamisen kautta.
Miten opitaan?
3. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa
Kuopio 29.1.2014
3
Siitä miten opitaan tai miten ihminen tulee parhaiten tietämään asioita on eri
aikoina vallinnut vaihtelevia tulkintoja. Kulloisellekin ajalle ominaiset ja
elinvoimaiset tulkinnat ovat vaikuttaneet laajasti ja syvällisesti siihen, mitkä
pedagogiset valinnat organisoivat koulujen sekä oppilaitosten toteuttamia
käytänteitä. Koulujen pedagogiset valinnat voivat olla seurausta myös
yhteydessä useaan erilaiseen oppimisteoreettiseen tulkintaan. Miten ihminen
parhaiten oppii asioita tai tulee tietämään riippuu siitä, mistä asioista tai
minkälaisesta tiedosta on kysymys. Monet asiat tulevat opetustilanteissa jaetuksi
ilmoitusluontoisesti. Vastaavasti sama menettely ei toimi pyrittäessä edistämään
oppilaiden taitoja ratkoa monimutkaisia ongelmia.
Tunnetusti kokonaisuutta on vaikea hahmottaa saatikka koota siitä
tutkimusaineistoa tutkimuksen pohjaksi. Joudumme aina valitsemaan
näkökulman, jonka suunnassa tutkimuskohdetta – tässä tapauksessa ihmistä tai
hänen oppimistaan tarkastellaan. Sen vuoksi oppimistutkimuksessakin on
aikojen saatossa jouduttu osittamaan ihminen ja tarkastelemaan oppimista joko
kehollisena, mielellisenä ja sosiaalisena ilmiönä. Tämän seurauksena on ollut
mm. se, että oppimisteoreettiset tulkinnat ovat kategorisoituneet sen
perusteella, onko tutkimuskohteena ihmisen keho, mieli vai sosiaalinen.
Seuraavassa tarkastellaan vaihtoehtoisia oppimisteoreettisia näkökulmia
kursorisesti.
Behaviorismi (behaviorism). Oppiminen ankkuroituu kehoon ja siihen yhteydessä
oleviin toimiin. Oppimistoiminnoissa korostuvat ulkoisesti havaittavissa olevat
tapahtumat. Käytännössä oppiminen tarkoittaa tehtävien suorittamista tietyn
toiminnallisten kaavojen ohjaamina. Toiminta tukeutuu olettamukseen, jonka
mukaan tekemällä asioita ja suorittamalla tehtäviä opitaan. Tavoitteena on
taitava, virheetön suoritus ja virheitä pyritään välttämään kaikin keinon. Virheen
syntyessä oppija ohjataan nopeasti oikealle polulle. Virheistä ei ”tykätä”.
Ajattelu tapahtuu tehtävien sisällä (”mind in the body”).
Kognitivismi (cognitivism). Oppiminen ankkuroituu mieleen ja tietämään
tuleminen on mielen sisäinen prosessi. Oppimistoiminnoissa korostuu ulkoa päin
havaitsematon, katseilta piiloon jäävä ajattelutoiminta. Ulkoisesti tätä ajattelua
pyritään tavallisesti kehittämään ohjaamalla oppijaa reflektoinnissa (reflection
for, reflection in ja reflection on). Oppimisen ohjaus pyrkii stimuloimaan ns.
geneerisiä ajattelun taitoja erotuksena tehtävien haastamista taidoista (spesifit
taidot). Kognitivismi oppimisteoreettisena viitekehyksenä pyrkii edistämään
oppijoissa asiantuntijoille ominaista käyttäytymistä sekä siihen yhdistyvää
periaatteellista, hiljaista tietoa sekä taitoa. Ajattelu tapahtuu kehon ja
sosiaalisen Voidaan puhua ajattelusta ”mind in the brain”. Tämän kaltaisille
oppimistoiminnoille on tunnusomaista avoimet ja vaikeat oppimistehtävät,
avoimet oppimisympäristöt sekä kokeilu ja tutkiminen (vrt. virheistä oppiminen).
Virhe on yksi oppimisen avaimista.
Situationaalinen kognitivismi (situated cognition). Oppiminen nousee
kontekstista ja on sitä jäsentävä ja organisoiva toimintaa. Oppimistoiminnassa
korostuu tilanne, jossa edellytetään toimintaa kontekstissa, johon tieto on
”piiloutuneena” ja jossa tieto selittää ilmiön käyttäytymistä. Situationaalinen
kognitivismi pyrkii selittämään tiedon hitausominaisuutta (tiedon siirtäminen
toiseen kontekstiin ts. soveltaminen vaatii ponnistelua). Oppimistilanteissa tieto
ja sen soveltaminen opitaan samanaikaisesti. Situationaalinen kognitivismi
ilmenee käytännössä ongelma- ja ilmiökeskeisyytenä sekä
projektityöskentelynä. Situationaalinen kognitivismi edustaa oppimisteoreettista
näkökulmaa, jota voidaan kuvata sanoilla ”mind in the context”.
4. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa
Kuopio 29.1.2014
4
Sosiokulttuurinen tulkinta oppimisesta ja tietämään tulemisesta (socio-cultural
learning theory). Oppimisessa korostuu yhteisöön liittyminen sekä työvälineen
tukema ao. yhteisön kulttuurille ominaisten käytänteiden varaan rakentuva
toiminta. Tavoitteena on oppia yhteisölle (asiantuntijayhteisölle) ominaisia
ajattelu- ja toimintamalleja (vrt. opettajien yhteisö ja tiedeyhteisö). Oppimisessa
korostuvat vuorovaikutukset, merkitysneuvottelut, yhdessä tapahtuva toiminta
sekä työskentely koulun, kodin ja niiden ulkopuolisten yhteisöjen
muodostamassa ekosysteemissä. Sosiokulttuurista tulkintaa oppimisesta
voidaan kuvata myös sanoin ”mind in the socio-cultural practices”.
Kasvatuksen ja opetuksen näkökulmasta tarkasteluna on vaikeaa nähdä, miten
yhtäkään edellä mainituista oppimisteoreettisista näkökulmista sellaisenaan
voitaisiin soveltaa koulussa niin, että esim. oppilaiden viihtyvyyden sekä
vastaavasti opettajien turhautumiseen liittyvät ongelmat tulisivat ratkaisuksi tai
että koulun ja ympäröivä maailma tulisi muodostamaan luontevan jatkumon.
Mikään edellä mainituista näkökulmista ei niiden tutkimusperustaisuudesta
huolimatta ole vakiintunut yhdenkään maan koulukulttuurin perustaksi.
Vallitseva kasvatus- ja opetuskäytäntö perustuu edelleenkin behaviorismin
pohjalta muotoutuneisiin käytänteisiin. Edellä esitellyt oppimisteoreettiset
näkökulmat eivät myöskään tarjoa kokonaisvaltaista ja eheyttävää perustaa
oppimisen edistämiseen.
Behaviorismi kompastuu lähinnä siihen, että se ei sovellu rakennuspilariksi
opetukseen, jossa tavoitellaan ajattelun ja ongelman ratkaisutaitojen
kehittämistä (kokonaisuutta ei tavoiteta osatehtävien kautta; ajattelua ei voida
osittaa). Kognitivismi taas epäonnistuu tiedon hitausongelman ratkaisemisessa
(soveltaminen jää ongelmaksi). Situationaalista kognitivismia on vuorostaan
kritikoitu siitä, että sen soveltamisessa käsitteellisen/teoreettisen tiedon
oppiminen voi muodostua ongelmaksi (yleistys ja abstrahointi yli situaatioiden
jää toteutumatta). Sosiokulttuurisen oppimisteorian ongelmaksi näyttää
muodostuvan ennen muuta se, että sitä sovellettaessa kulttuuristen
käytänteiden uusiutuminen ja niiden kehittyminen muuttuvan maailman tarpeita
vastaaviksi voi jäädä toteutumatta. Oppiminen jää vanhojen käytänteiden
vangiksi. Yhteisöille ominainen kulttuuristen käytänteiden uusiutuminen
edellyttää rajojen ylittämistä sekä oppimistoimintojen sijoittamista
innovatiivisiin, tiedolla työskentelyä korostaviin ja uutta tietoa tuottaviin
yhteisöihin.
Elinvoimaisen oppimisteoreettisen tulkinnan tulee perustua siihen, että ihminen
on mielen, kehon ja sosiaalisen muodostama kokonaisuus. Sen lisäksi sen tulee
tukea tälle ajalle ja nähtävissä olevalle jatkuvasti muuttuvalle tulevaisuudelle
ominaisten kulttuuristen käytänteiden uudelleen muotoutumista (redesign).
Elinvoimainen oppimisteoreettinen tulkinta haastaa myös nykyisen
ihmiskäsityksen (vrt. homo sapiens; tietävä ihminen).
Muuttuvissa kulttuurisissa käytänteissämme on tunnistettavissa uudenlaisia ja
käyttäytymisemme muutosta ennakoivia ilmiöitä. Ihmisille ja varsinkin lapsille ja
nuorille on kehittymässä uusia addiktioita. Kosketusnäyttöpuhelimien ja padien
kautta on yleistynyt uudenlainen, kehollinen vuorovaikutus teknologian
välittämänä ja sen kanssa. Alkuun nopeasti tapahtunut perinteisen
käsityöharrastuksen ja tekemisen räjähdysmäinen suosion kasvu on laajennut
maailmalla käsittämään mitä moninaisimpia keholla tekemisen muotoja. Ilmiöstä
käytetään nimitystä ”maker movement”. Keholla tekeminen on löydetty
uudestaan niin lasten (vrt. Legoja muistuttavat uudet peli- ja leikkiympäristöt)
kuin aikuistenkin (esim. materiaalien kierrättäminen) keskuudessa. Mieli, keho
ja sosiaalinen ovat yhtäkkiä löytäneetkin uudella tavalla toisensa. Olemme
5. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa
Kuopio 29.1.2014
5
todistamassa pelien ja leikkien renessanssia keholliseen kosketukseen
tukeutuvan digitaaliteknologian siivittämänä.
John Seely Brown tulkitsee näitä ajan ilmiöitä kiinnostavalla tavalla. Hänen
mukaansa ihminen ei ole pelkästään homo sapiens (tietävä ihminen) vaan myös
homo faber (tekevä ihminen; vrt. maker movement) sekä homo lubens (leikkivä
ihminen; vrt. digitaaliset ja muut pelit). Hänen mukaansa tämän tulisi olla
lähtökohtana myös kaikessa kasvatuksessa ja opetuksessa. Nykyisin paino
oppimistoiminnoissa on lähes yksinomaan tietävässä ja tietämään tulevassa
ihmiskäsityksessä. Elinvoimaisen oppimisteoreettisen näkökulman tulisi myös
johtaa oppimistoimintoihin, joissa korostuu uteliaisuus (curiosity),
kyseenalaistaminen (questing), liittyminen (connecting) sekä reflektointi
(reflection). Osallistava oppiminen (participatory learning) pyrkii tarjoamaan
yhden näitä toimintaprosesseja korostavan, tässä ajassa elinvoimaisen
oppimisteoreettisen näkökulman (vrt. John Seely Brown).
Osallistava oppiminen (participatory learning). Osallistavaan oppimiseen
kiinnittyvä oppimistoiminta pyrkii tarjoamaan oppilaille tilaisuuksia harjoitella
uutta luovaa ja innovatiivista toimintaa. Se korostaa yhdessä tapahtuvaa
ilmiöiden tutkimista ja ongelmien ratkaisua, missä niin oppilaat kuin opettajat
tuovat prosessiin tietonsa ja taitonsa jakaen ne toiminnan yhteydessä
(yhteiskehittelyn muodossa). Oppimistoiminta tukeutuu oppilaiden
mielenkiintoon sekä identiteettiin. Korostus on kokeilussa sekä tiedolla
leikkimisessä. Oppiminen sijoittuu koulun, kodin, sen ulkopuolisen maailman
muodostamaan ekosysteemiin ts. maailmaan, missä oppilas elää ja toimii.
Osallistava oppiminen korostaa tutkimista sekä tiedolla työskentelyä
oppimisyhteisöissä, jotka on sitoutuneet tekemiseen ja tutkivaan otteeseen sekä
asenteeseen maailman ilmiöitä kohtaan. Osallistava oppiminen merkitsee
yhteisöön liittymistä. Se tarjoaa tilaisuuksia tulla ajan myötä yhteisön
täysivaltaiseksi jäseneksi ja siinä roolissa rakentaa käsitteellisiä ja fyysisiä
artefakteja turvallisessa ympäristössä. Seuraavassa tarkastellaan kahta
esimerkkiä pedagogiikoista, jotka rakentuvat osallistavan oppimisen varaan,
Sugata Mitran itseorganisoituvaa oppimisympäristöä (SOLE) sekä design-
suuntautunutta pedagogiikkaa (DOP).
SOLE (self-organizing learning environment)
Miksi SOLE? Muuttuvan työn ja muokkautuvan teknologisen maiseman vuoksi on
välttämätöntä, että lapset osaavat esittää suuria kysymyksiä, jotka johtavat
heidät älyllisiin tutkimusmatkoihin sen sijaan, että he vain painaisivat tosiasioita
mieleensä. Korostus on prosesseissa, joissa lapset (tavallisesti 8-12-vuotiaita)
oppivat muodostamaan kysymyksiä, jotka saattavat heidät elävään yhteyteen
maailman kanssa. Hyviä kysymyksiä ovat esim. mikä on sielu, osaako eläin
ajatella tai miten ruoansulatusjärjestelmä toimii.
SOLE edustaa lapsilähtöistä oppimista (child-driven learning), joka korostaa
itseorganisoitumista, uteliaisuutta, sitoutumista, sosiaalisuutta, yhdessä
tapahtuvaa työskentelyä, oman kiinnostuksen kohteita, rohkaisua sekä
arvostusta lapsia kohtaan.
SOLE ja tulkinta oppimisesta. Kasvatus muodostaa itseorganisoituvan systeemin.
Oppiminen on seurausta oppimistoiminnan itseorganisoitumisesta. (Education is
a self-organizing system where learning is an emerging phenomena; vrt. a self-
organising system is not an organism that changes its structure as a function of
6. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa
Kuopio 29.1.2014
6
its experience and environment but rather the system consisting of the organism
and envirtonment taken together (Ashby, 1962)).
SOLE:n taustalla olevia uskomuksia. Hyvä oppiminen on oppilaslähtöistä ja
yhteisöllistä. Ihmettely ja uteliaisuus johtaa oppimiseen. Oppiminen merkitsee
avoimuutta kokeilla ja tehdä virheitä. Lapsi on luontaisesti kriittisesti ajatteleva
ja voi oppia hämmästyttävän nopeasti . Oppiminen tarvitsee rohkaisua sekä
tarvitsee opettajalta sekä oppijalta itseltään kärsivällisyyttä.
SOLE:n soveltama opetusmalli. Oppimisprosessi alkaa ison, tutkimukseen
ohjaavan kysymyksen esittämisellä. Kysymyksen esittämistä voidaan tukea
kuvalla, videoleikkeellä, ääninäytteellä tai lisäkysymyksen esittämisellä. Tämän
jälkeen kuvataan SOLE-prosessin eteneminen ja nimetään oppilasjoukosta ns.
avunantaja (helper) sekä kuvataan hänen roolinsa ja tehtävänsä. Tämä vaihe
kestää tyypillisesti noin 5 minuutta.
Tämän jälkeen alkaa kysymyksen tutkiminen ja vastauksen etsintä. Työskentely
tapahtuu tavallisesti 3-4 oppilaan ryhmissä (ryhmän käytössä yksi tietokone
tmv.) ja siinä keskeisen välineen muodostaa internet. Ohjaus ja vastuu
siirretään avunantajalle. Tilanteessa opettaja voi tehdä avoimia kysymyksiä, jos
oppilaat ovat umpikujassa. Opettaja dokumentoi tavallisesti oppimisprosessia
muistiinpanoin, valokuvin, äänitteiden sekä lyhyin haastatteluin (esim. miltä
tuntuu?). Tämä vaihe kestää tavallisesti noin 40-50 minuuttia.
Oppimisprosessi päättyy koontivaiheeseen (10-20 minuuttia). Koonti tapahtuu
sille sopivassa tilassa. Sen yhteydessä keskustellaan ongelmasta ja itse
prosessista sekä pyydetään oppilaita esittämään niistä omia tulkintojaan.
Lopuksi opettaja kokoaa oppilaiden ajatuksia siitä, miten prosessi sujui, mitä
tekisit toisin ja miten toiminta onnistui.
Mitä SOLE saa aikaan oppilaissa? (Sugata Mitran ja työryhmän mukaan;
vaikutuksia ei ole välttämättä kaikilta osin empiirisesti verifioitu). Opetusmalli
kasvattaa oppimisen omistajuutta sekä edistää oppilaissa luetun ymmärtämistä,
lukutaitoa, yleistä käyttäytymistä tilanteissa, kieltä, luovuutta ja taitoja ratkoa
ongelmia. Se valmistaa oppijaa elinikäiseen oppimiseen sekä edistää asioiden
mieleen painumista. Yhteisölliset taidot kehittyvät sekä luottamus opettajien
sekä vanhempien välillä lisääntyy. Sitoutuminen oppimiseen kasvaa ja
oppimisesta tulee hauskaa.
Mitä SOLE saa aikaan opettajissa ja vanhemmissa? Opettajat sekä vanhemmat
oppivat tekemään hyviä kysymyksiä. Toiminta voi paljastaa oppilaista
kiinnostavia asioita (edistää oppilaan tuntemusta) sekä poistaa tarpeetonta
hierarkiaa (yhteisöistä tulee aiempaa horisontaalisempia). Työskentely paljastaa
oppilaiden oppimisen rajoja sekä tekee opettamisesta hauskaa.
Design-suuntautunut pedagogiikka (DOP)
Miksi DOP? Lähtökohtana on tulkinta, jonka mukaan nykyinen opetus ei edistä
ns. 21. vuosisadan taitojen (vrt. ATC21S ja Fullan ja Langworthy) kehittymissä
oppilaissa. Olettamuksena on, että sellainen opetus, joka tukeutuu oppilaiden
ideoihin ja heidän mielenkiinnon kohteisiin sitouttaa oppimiseen.
Henkilökohtainen, jokaisen mukana kulkeva teknologia mahdollistaa uudenlaista
oppimista, tehostaa perinteistä oppimistoimintaa sekä rakentaa siltoja eri
oppimiskontekstien ja yhteisöjen välille. Sosiaalisen median sovellukset tarjoavat
alustan ideoiden ja ajatusten sekä ratkaisujen jakamiseen, kehittelyyn sekä
niiden organisointiin.
7. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa
Kuopio 29.1.2014
7
DOP:n peruslähtökohtia. Design-suuntautunut pedagogiikka korostaa kohteista
oppimista ja avaa sitä kautta mahdollisuuksia tarkastella maailman
monimutkaisia ilmiöitä systeemisesti kohteisiin liittyvien erilaisten intressien ja
näkökulmien sekä niihin suhteessa olevien muiden kohteiden kautta. Oppimisen
kohteet sijoittuvat aina johonkin laajempaan kontekstiin sekä asiayhteyteen.
Lähtökohtana oppimistoiminnoille on kokonaiseen ilmiöön liittyvä, ajattelua ja
toimintaa vangitsemaan pyrkivä ja sitä suuntaava kysymys. Design-
suuntautunut pedagogiikka tukeutuu olettamukseen, jonka mukaan oppiminen
muodostaa systeemin, jonka rakenneosina ovat oppimisen kohde, toimija(t)
sekä työvälineet. Opetuksen suunnittelu merkitsee sen kontekstin suunnittelua,
johon oppiminen sijoittuu. Konteksti muodostaa oppimisen ekosysteemin.
Design-suuntautuneen pedagogiikan tavoitteena on edistää monimutkaisten
ongelmien ratkaisun taitojen kehittymistä sekä hiljaista tietoa yhdessä muiden
kanssa tapahtuvan työskentelyn avulla. Oletuksena on, että useimpia globaaleja
ongelmia (kestävä kehitys esim.) voidaan oppia ratkomaan paikallisista
konteksteista käsin. Nykyinen oppimisen tila on keinotekoisesti rajattu ja sen
laajentaminen koulun ulkopuolisiin konteksteihin on sen vuoksi välttämätöntä.
DOP:n keskeiset käsitteet.
Design. Design merkitsee osallistumista kulttuurisiin käytänteisiin niitä
uudistamalla (redesign) (leikin, tekemisen, simuloinnin, omaksumisen,
”multitaskingin”, jakamisen, yhdistämisen, päättelemisen, eri medioiden
hyödyntämisen, verkostoitumisen sekä neuvottelujen avulla).
Oppimisaihio. Oppimisaihio on todellista ilmiötä tai ongelman ratkaisua edustava
fyysinen artefakti tai digitaalinen representaatio (tavallisesti monimediainen
digitarina), joka kuvaa valitusta näkökulmasta ilmiön käyttäytymistä tai
ratkaisua ongelmaan.
Design-suuntautunut oppimistoiminta. Merkitsee yhdessä tapahtuvaa
monimutkaisen ongelman ratkaisua tai luonto- ja kulttuuriympäristön todellisiin
kohteisiin yhdistyvien ilmiöiden tutkimista, kuvaamista sekä selittämistä
valitusta tiedonaluenäkökulmasta.
Oppimisen ekosysteemi. Se muodostuu kuudesta pilarista: tutkittavasta
ilmiöstä/ratkaistavana olevasta ongelmasta, artikuloidusta oppimistehtävästä,
yhteisöllisistä resursseista, teknologisesta työvälineistä, informaatioresursseista
sekä oppimisen kontekstista. Viimeksi mainitussa siltautuvat koulu sekä luonto-
tai kulttuuriympäristö.
Oppimistehtävän tulee olla huonosti määritelty. Tästä seuraa, että oppijoiden on
ensimmäiseksi tarkennettava ja rajattava sitä. Oppimistehtävän tulee olla myös
semanttisesti rikas, mikä mahdollistaa erilaisten tulkintojen tekemisen siitä. Sen
tulee myös olla eettisesti kestävä ja nousta todellisen maailman ilmiöstä.
Oppimistehtävälle on ominaista myös, että siihen ei ole olemassa yhtä ainoaa
vastausta tai lopullista ratkaisua.
Sosiaalinen ympäristö rakentuu yhteisöllisten toimintojen perustalle. Työskentely
tapahtuu pienryhmissä, joiden jäsenet omaavat erilaisia osaamisia ja taitoja.
Opettajan ja vastaavasti muiden aikuisten roolina on oppimisen tukeminen ja
aktiivinen toiminta yhteisön jäsenenä. Ulkopuoliset yhteisölliset resurssit
(vanhemmat, asiantuntijat tai harrastajat) toimivat lähinnä konsultin roolissa.
8. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa
Kuopio 29.1.2014
8
Teknologisen ympäristön ytimen muodostavat internetin tarjoamat palvelut. Sen
lisäksi hyödynnetään esitysohjelmia tiedon järjestämisessä ja jakamisessa.
Ilmiön tutkimisessa hankittu aineisto kerätään digitaalikameroilla, nauhureilla
sekä henkilökohtaisilla (tavallisesti) älypuhelimilla.
Design-suuntautuneen oppimistoiminnan eteneminen. Ongelman/ilmiön
artikulointi, kohteen kiinnittäminen sekä tutkimusongelmien valinta tapahtuvat
tavallisesti oppilaitoksessa ideaperustaisen kuva-aineiston tukemana (vrt.
SOLE). Myös aineiston koonnin suunnitelman laatiminen tapahtuu oppilaitoksen
seinien sisällä. Sen sijaan aineiston koonti tapahtuu pääosin koulun ulkopuolella
luonto- tai kulttuuriympäristössä, missä ilmiö/ongelma on löydettävissä ja
edustettuna kohteisiin tai artefakteihin kätkeytyneenä. Kootun aineiston valinta,
järjestäminen ja integrointi, ratkaisun/oppimisaihion rakentaminen sekä
jakaminen tapahtuu pääosin oppilaitoksen sisällä.
Miten SOLE ja DOP edistävät 21. vuosisadan taitojen kehittymistä oppilaissa?
Soveltamamme arviointikäytänteet määrittävät lopulta sen, mitä asioita ja miten
niitä lapsillemme opetamme. Tunnetusti ajattelun taitojen arviointi on vaikeaa
eikä edes olennaisista ajattelun taidoista esiinny tutkijoiden keskuudessa
yksimielisyyttä. Samaa koskee luovuutta sekä ongelmanratkaisun taitoja. Tässä
yhteydessä tukeudutaan olettamukseen, jonka mukaan se mitä opetetaan ja
miten se tehdään, määrittävät lopulta sen mitä opitaan.
Nykyinen opetussuunnitelma-ajattelu perustuu laajasti tulkintaan, jonka mukaan
opetuksessa tulee edetä asteittain vaikeutuvien osatehtävien kautta
kokonaisuuksiin. Tämän uskomuksen ongelmaksi muodostuu se, että
kokonaisuudet jäävät useimmiten tavoittamatta, koska useimmat oppilaista
kompastuu osatehtäviin. Tunnetusti kokonaisuus on myös aina enemmän kuin
osiensa suora summa.
Sekä SOLE että DOP korostavat edellä mainitulle käänteistä etenemisprosessia.
Oppimisprosessi etenee kokonaisesta osiin ja geneerisistä taidoista (vrt. 21.
vuosisadan taidot) spesifeihin taitoihin. Tosiasiat sekä käsitteellinen tieto opitaan
tehtävän suorituksen/ongelman ratkaisun yhteydessä.
Kasvatuksessa ja opetuksessa on ollut tapana kehittää erikseen kehollisia,
ajattelun sekä yhteisöllisiä taitoja eri oppiaineiden yhteydessä (vrt. liikunta,
matematiikka, luonnontiede ja taideaineet). Ihminen on kuitenkin kehon, mielen
ja sosiaalisen muodostama kokonaisuus. Eheyttääksemme opetusta meidän
tulee kehittää sellaisia opetuskäytänteitä, joissa näiden osien muodostama
kokonaisuus on lähtökohtana. SOLE ja DOP edustavat tämänkaltaisia
pedagogiikkoja.
Viime aikoina on käyty keskustelua siitä, mihin tavoitteisiin kouluopetuksen tulisi
lopulta pyrkiä (vrt. työelämän taidot, elämisen taidot sekä ns. 21. vuosisadan
taidot). Koulussa opittujen työskentelymuotojen tulisikin olla sellaisia, että ne
toimivat kaikkialla oppilaan toiminnallisessa ekosysteemissä (koti, koulu ja
vapaa-aika). SOLE sekä DOP korostavat rajojen ylittämistä sekä
tulevaisuusorientaatiota tavoitteiden asettelussa. Ne haastavat oppilaiden
mielikuvituksen ja luovuuden sekä olemassa olevien ajattelu- ja toimintamallien
kestävyyden. Ne kannustavat hakemaan ilmiöille pitäviä selityksiä sekä
tarkastelemaan niitä systeemisestä näkökulmasta.
9. Tulevaisuuden koulu – oppiminen ja opiskelu muutoksessa
Kuopio 29.1.2014
9
Kirjallisuutta (vrt. viittaukset)
Brown John Seely (2013) Learning in and for the 21st Century. Saatavilla
(online): http://www.johnseelybrown.com/CJKoh.pdf
Case Forest- pedagogiikan käsikirja käsikirja (nyt DOP-pedagogiikka). Saatavilla
(online): http://www.skogsstyrelsen.se/Projektwebbar/caseforest/Teacher-
courses/Manuals/
Enkenberg et al (2013) Design-suuntautunut pedagogiikka, esite. Saatavilla
(online): https://dl.dropboxusercontent.com/u/17956009/DOP_esite2013.pdf
Fullan, M.& Langwothy, M. (2013) Towards a New End: New Pedagogies for
Deep Learning. Saatavilla (online): http://www.newpedagogies.info/
Mitra, Sugata (2013) SOLE: How to Bring Self-Organized Learning Environments
to Your Community. Saatavilla (online): http://www.ted.com/pages/sole_toolkit